Yli puolet työntekijöistä käyttää työkonetta yksityisasioiden hoitamiseen, kertoo tietoturvayritys Malwarebytes. Tyypillisimpiä olivat sähköpostien ja uutisten lukeminen, mutta reilu viidennes latasi koneelleen myös muita kuin työhön tarvittavia sovelluksia.

Yksityisasioiden ja työasioiden sekoittaminen ei kuitenkaan kannattaisi. ZDNet kertoo tästä varoittavana tarinana, kuinka kävi entisen CIA-johtaja John M. Deutchin.

Vuonna 1996 Deutch oli jäämässä pois johtopaikalta. Hän pyysi, että saisi pitää työkoneensa, joilla oli käsitellyt arkaluontoisia tietoja, koska niillä oli myös hänen henkilökohtaisia taloustietojaan. Hänen mukaansa hän ei omistanut omaa tietokonetta, jonne ne olisi voinut kätevästi siirtää.

Hallinto teki ainakin nykynäkökulmasta ällistyttävän päätöksen ja lupasi lainata hänelle koneet. Ehtoina oli, että hänen piti ryhtyä ilman korvausta hallinnon konsultiksi, olla tekemättä henkilökohtaisia töitä näillä koneilla ja hommata oma kone, jonne tiedot voisi siirtää.

Pari vuotta myöhemmin Deutchin perheenjäsenet olivat kuitenkin käyttäneet myös konetta. Mukaan lukien hänen poikansa, joka oli vieraillut netissä riskialttiilla pornosivuilla ja saanut sivustojen seurantaevästeitä selaimeen.

Todisteet eivät viitanneet siihen, että Deutch olisi myynyt hallinnon salaisuuksia tai että niihin olisi verkon kautta päästy käsiksi. Hän menetti kuitenkin huolimattomuutensa vuoksi turvallisuusselvitykseen perustuvat lupansa ja sai 5000 dollarin sakot.

ZDNetin mukaan hänet armahdettiin ennen varsinaista tuomiota, mutta tapauksesta oli silti riesaa niin CIA:lle kuin Deutchille.