Suomalaiset Netflix-käyttäjät ovat vuosien varrella haikailleet kateellisina etenkin Yhdysvaltain tarjonnan perään. Sitä on sitten yritetty katsoa vpn-palvelujen avulla, hyvällä tai huonolla menestyksellä.

Suoratoistopalvelujen asiantuntija Ville Salminen neuvoo uudella Vertaaliittymiä-sivustollaan kätevän niksin, jolla saa tuntuvasti lisää Netflix-katsottavaa. Ei tarvitse kuin asetuksista käydä vaihtamassa kieli suomen sijasta englanniksi, ja tarjolle tulee paljon elokuvia ja tv-sarjoja, joita ei ole syystä tai toisesta ainakaan vielä suomennettu.

”Laskujemme mukaan englanniksi on nähtävillä yli 800 nimikettä, jotka eivät ole saatavilla suomeksi. Flixablen mukaan Suomen Netflixissä on nähtävillä noin 4000 elokuvaa ja sarjaa. 800 uutta nimikettä edustaa siis 20 prosentin kasvua nimikkeiden lukumäärään”, Salminen kirjoittaa.

Sivustolla annetaan kielen vaihtamiseen erittäin havainnolliset ohjeet, jos muuten menisi sormi suuhun.

”Kielen muuttaminen englanniksi ei ole ainoa mahdollisuus löytää lisää katsottavaa, vaan uusia nimikkeitä on mahdollista löytää muitakin kieliä kokeilemalla. Tähän viittaa se, että Netflixin API-pyynnöissä esiintyy muuttuja enableMultiLanguageCatalog, jonka arvoksi asetetaan lähtökohtaisesti false. Toistaiseksi normaalilla käyttäjällä ei ole mahdollista muuttaa arvoa.

Muuttuja ei kuitenkaan – nimensä perusteellakaan – erottele kieliä pelkästään niin, että sen arvoa muuttamalla palautuisi vain englanninkielinen sisältö. Niitä nimikkeitä, joita ei ole käännetty englanniksi, on kuitenkin vähän. Esimerkiksi Yhdysvaltojen valikoimaan kieltä muuttamalla ei saanut kuin muutaman nimikkeen lisää”, Salminen kertoo.

Ville Salminen perusti vuonna 2014 mainion AllFlicks-palvelun, joka oli ainakin suomalaiselle Netflixin käyttäjälle kätevin tapa pysyä perille palveluun tulevista uusista sisällöistä. Vuonna 2018 hän myi AllFlicksin, mutta perusti lähes saman tien uuden Flixable-palvelun, josta voi nykyisin tutkia muidenkin suoratoistopalvelujen tarjontaa.

”Olen nyt aloittanut uuden vertailusivuston, jossa tarkoituksenani on vertailla muun muassa puhelinliittymiä ja suoratoistopalveluita”, Salminen kertoo Tiville.