AP kertoo, että erityisesti kannettaville tietokoneille on Yhdysvalloissa tällä hetkellä valtava kysyntä. Tietokonevalmistajat Lenovo, HP ja Dell ovat ilmoittaneet kouluille, että toimitusvaikeuksien vuoksi pulaa on lähes 5 miljoonasta kannettavasta. Niitä tarvittaisiin kipeästi etäopetuksen toteuttamiseen.

Joissakin tapauksissa läppäritoimituksia ovat vaikeuttaneet presidentti Donald Trumpin asettamat kiellot, jotka rajoittavat kiinalaisyritysten kanssa käytävää kauppaa ja aiheuttavat siten komponenttipulaa.

Kalifornialaisen koulualueen superintendentti Tom Baumgarten kertoo tilanneensa heinäkuussa Lenovolta 5 000 kannettavaa tietokonetta. Baumgartenin mukaan hallinnon Kiina-kiellot kuitenkin estivät toimitukset, jolloin koulualue kääntyi HP:n puoleen. Tietokoneiden luvattiin saapuvan ensimmäiseen koulupäivään mennessä elokuun lopulla, mutta sittemmin toimituspäivää on lykätty ensin syyskuulle ja myöhemmin lokakuulle. Baumgartenin mukaan vanhoja läppäreitä riittää kouluilla vain joka toiselle oppilaalle.

AP:n haastattelemien koulualueiden kertomuksissa toistuu sama kaava. Pohjois-Dakotassa odotetaan 2 000 Lenovo-läppäriä, joiden piti saapua kouluille alun perin heinäkuussa. Tällä hetkellä laitteet luvataan toimitettavaksi ”toivottavasti” vuoden loppuun mennessä. Coloradossa puolestaan odotellaan edelleen 12 500 Lenovo-tietokonetta, jotka tilattiin jo huhtikuussa ja toukokuussa.

Monet koulualueet ovat vedonneet Trumpin hallintoon, että se ratkaisisi paisuvan läppäriongelman. Muuten viivästykset kannettavien toimituksissa iskevät kovimmin kaikista köyhimpiin perheisiin, joiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa tietokonetta lapselleen. Vaikka läppäriin olisikin rahaa, sellaisen hankkiminen voi silti olla haastavaa. AP:n mukaan Best Buyn 36:sta alle 500 dollarin hintaisesta Chromebook-mallista 33 oli elokuun lopulla myyty loppuun.