Kanadalaisessa Tumbler Ridgen pikkukaupungissa manattiin viikonloppuna katkennutta nettiyhteyttä,

. Harmi kasvoi, kun vika ei korjautunutkaan hetkessä vaan katko venyi lopulta 12-tuntiseksi. Ilman palvelua jäi noin 900 internetkäyttäjää sekä likimain 60 televisiota, jotka jakoivat saman yhteyden.

Yhteydet tuottava operaattori Telus ryhtyi selvittämään vikaa, ja selvisihän se. Padonrakennuspuuhista tavatut majavat osoittautuivat syypäiksi. Niiden työmaan lähettyvillä kulkenut valokaapeli oli purtu poikki useasta kohdin.

Epäselvää on, miksi kaapeli oli otuksia alkanut kiinnostaa. Se ei ollut näkösällä, ja on vaikea kuvitella siitä olevan padonrakennuksessa mitään hyötyä. Kaapeli kulki noin metrin syvyydessä ja oli lisäksi suojattu 12 senttiä paksulla eristeellä. Tästä huolimatta talttahampaat löysivät perille ikävin seurauksin.

Intiassa on tuskailtu aika ajoin sen kanssa, että valokaapeleiden kaluaminen kiinnostaa apinoita suuresti.

Esimerkiksi Varanasin temppelikaupungin lähellä johtoja ei voi kaivaa maahan vaan ne on jouduttu vetämään ilmajohtoina, joten apinat pääsevät kaapeleihin helposti kiinni.

Onnistuu vastaava tuhotyö toki ihmisiltäkin. Kymmenisen vuotta sitten kerrottiin, kuinka kuparikaapelia maan sisästä etsinyt georgialainen mummo katkaisi lapiollaan valokaapelin ja samalla nettiyhteyden kolmen maan alueella.