Panu Räty kyllästyi käyttöliittymän säätämiseen. Optimaalinen ratkaisu olisi ollut henkilökohtainen Linux-jakelu, jossa tarvittavat ominaisuudet olisivat valmiina. Koska sellaista ei voinut tilata, hän päätti yrittää koota sellaisen itse.

Lue käyttöliittymäartikkelin osa 1/2 täältä.

Tietokoneen käyttäjiä voidaan määritellä eri tavoin. Yksinkertaisimmillaan jaon voi tehdä peruskäyttäjän ja tehokäyttäjän välillä. Koska useimmat tietokoneiden käyttäjät ovat peruskäyttäjiä, suunnittelijoiden valintoja ohjaavat peruskäyttäjän tarpeet.

Peruskäyttäjä voi hyvinkin olla taituri yksittäisten ohjelmien käytössä, mutta itse järjestelmän täytyy olla peruskäyttäjälle suoraviivainen ja helposti omaksuttava, jotta opettelu ei tärvää aikaa varsinaiselta työltä.

Siksi esimerkiksi Applen koneiden käyttöliittymä ei enää kaipaa mukaansa ohjekirjaa. Kokematonkin pääsee MacBookin kanssa sinuiksi pelkän asennuslappusen avulla.

Vaikka yksinkertaisuutta pidetään usein intuitiivisuuden synonyyminä, yksinkertaisuudelle ei todellisuudessa ole yhtä määritelmää. Yksinkertaisuus ja intuitiivisuus näyttävät erilaisilta eri käyttäjien silmissä.

Esimerkiksi tehokäyttäjälle intuitiivisuutta voi olla se, että järjestelmä toimii tehokkaasti ja nopeasti – ja juuri sillä tavoin kuin tehokäyttäjä toivoo. Monet kehittäjät käyttävät omissa työkoneissaan aivan toisenlaisia sovelluksia tai käyttöliittymiä kuin mitä he tarjoavat kuluttajamarkkinoille.

Kokonaisuus hahmottuu

Käyttöliittymä ilman työpöytää. (Klikkaa, niin kuva aukeaa suuremmaksi).

Kun järjestelmä kootaan pala palalta, kaikki järjestelmän näkymättömissä pyörivät ohjelmat pitää valita ja asentaa erikseen. Tunaroin ensimmäisissä yrityksissäni silkkaa kokemattomuuttani ja jouduin aloittamaan homman pari kertaa alusta, mutta pian homma alkoi edetä.

Asennettuani graafisen näytön vaatimat taustaohjelmat pystyin jo koettamaan erilaisia ikkunointimanagereja, joiden tehtävänä on kontrolloida graafisen käyttöliittymän ikkunoita.

OpenBox-ikkunointimanageri oli tuttu esimerkiksi Debianin päälle rakennetusta mainiosta Crunchbang-jakelusta, mutta halusin itselleni jotakin muuta. OpenBoxiin kuuluu useimpien ikkunointimanagerien tavoin perinteinen työpöytä ikoneineen, ja minä olin saanut työpöytävertauksesta tarpeekseni.

Halusin järjestelmän, joka hyödyntää mahdollisimman paljon Vim-tekstieditorin tehokkaita näppäinyhdistelmiä ja joka on optimoitu komentorivikäyttöön, mutta jossa myös graafisten ohjelmien käyttö onnistuu luontevasti.

Lopulta löysin vähemmälle huomiolle jääneen pinoutuvan ikkunointimanagerin nimeltä i3.

YouTube-videolla saksalainen kehittäjä Michael Stapelberg luennoi Googlessa i3-ikkunointimanagerinsa toiminnasta. Stapelberg kertoo googlelaisille, että i3 latoo ohjelmaikkunat näytölle kuin tiilet, jolloin käytössä on aina näytön koko pinta-ala riippumatta ikkunoiden määrästä. Hän näyttää, miten uusien ikkunoiden avaaminen onnistuu salamannopeasti suoraan näppäimistöltä.

Ei siis enää suuria kuvakkeita, ei turhanpäiväisiä ikkunoiden koristeluja, ei työpöydällä lojuvia ikkunoita – ei koko työpöytää.

Steve Jobsin jalanjäljissä

Käyttöliittymän läpinäkyvyydellä tarkoitetaan sitä, että käyttöliittymä häiritsee mahdollisimman vähän ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta.

Tunnettu askel kohti luontevia käyttöliittymiä otettiin San Franciscon Moscone-messukeskuksen MacWorld-messuilla tammikuussa 2007. Juuri siellä Steve Jobs esitteli ensimmäisen iPhonen kainostelemattomaan tyyliinsä: ”Tänään Apple keksii puhelimen uudelleen.”

Apple ei keksinyt puhelinta uudelleen, mutta vaihtoi näppäinten tilalle kosketusnäytön, eikä käyttöliittymäsuunnittelu ole sen jälkeen ollut entisensä.

Kosketusnäytöstä on etua etenkin pienikokoisissa laitteissa, joita käytämme seisoessamme, kävellessämme ja istuessamme metrossa tai vessanpöntöllä. Valitettavasti puhelimien ja tablettien näytöt vaativat suuria kirjasimia virhepainallusten välttämiseksi, ja silti niiden käyttö on usein kömpelöä nipistämisistä ja muista monikosketuseleistä huolimatta.

Puhelimessa eleillä ei kuitenkaan ole juuri merkitystä. Ensimmäisen Googlen mobiilihaun suunnitellut ja mobiilisuunnittelusta oppikirjan kirjoittanut Steven Hoober kertoi UXmatters-verkkojulkaisun kirjoituksessa tutkimuksestaan, jonka mukaan liki puolet puhelimen käytöstä tapahtuu peukalolla.

Esimerkiksi Gmailin mobiilikäyttöliittymässä käyttäjälle esitetään ensimmäisenä saapuneet viestit, jossa käyttäjä voi päivittää uudet postit vetämällä peukalolla alaspäin.

Eräässä Massachusettsin teknillisen korkeakoulun eli MIT:n tutkimuksessa mitattiin sormien leveyksiä. Tyypillinen aikuisen etusormi on leveydeltään 16–20 millimetriä eli 45–57 pikseliä. Tavallinen peukalo on puolestaan leveydeltään 25 millimetriä eli 72 pikseliä.

Juuri nakkisormiemme vuoksi mobiilisovellukset joudutaan tekemään yksinkertaisiksi, ja samasta syystä kosketusnäytöt eivät voi korvata kovinkaan pian tietokoneen hiirtä tai näppäimistöä.

Puheen käyttö sen sijaan kasvaa varmasti entistä hyödyllisemmäksi käyttöliittymäksi. Mitä pienempi laite sitä paremmin ääniohjaus toimii muihin käyttötapoihin verrattuna.

Käyttöliittymän toimintalogiikan puolesta puheohjaus ei silti ehkä ole uusinta uutta. Mehän muotoilemme puheena annettavat käskyt puhelimelle samaan tapaan kuin kirjoittaessamme käskyt komentoriville. Vaikka tilanne muuttuu tekoälyn kehittyessä, ainakin toistaiseksi Applen Siri vaikuttaa komentorivinäkin kömpelöltä.

Kokonaisuus hahmottuu

Pitkien tietokoneen ääressä istuttujen iltojen jälkeen pää tuntui tyhjältä ja silmät hiekkaisilta, mutta silti minua nauratti.

Tein Linux-jakelua kootessani satoja kokeiluja erilaisilla avoimen lähdekoodin sovelluksilla. Toisinaan sovellus ei toiminut niin kuin olisi pitänyt. Useimmiten kuitenkin hölmöilin itse järjestelmäni tekstimuotoisissa asetustiedostoissa.

Kokonaisuus kasvoi silti yhä valmiimmaksi. Terminaaliemulaattoriksi valitsin keveän Rxvt-unicoden eli Urxvt:n, joka on monen ohjelmoijan suosikkipääte. Urxvt toimi hienosti yhteen i3:n kanssa taisteltuani asetukset reilaan. Yhdistelmää Alt + Enter painamalla näytölle avautui silmänräpäyksessä uusi terminaali-ikkuna, joka oli nostettavissa kokoruututilaan Alt + F -näppäinyhdistelmällä, eikä ohjelmasta, ikkunasta tai työtilasta toiseen hyppääminen vienyt sekuntiakaan.

Komentotulkiksi valitsin joustavan Z shellin, johon kirjoitin pari sataa pikakomentoa käyttöä nopeuttaakseni. Tiedostoselaimeksi poimin tekstipohjaisen Rangerin, joka on Arch Linux -käyttäjien suosiossa. Sähköpostiohjelmia asensin kaksi, Emacsin Mu4e-ohjelman ja tekstipohjaisen Muttin. Musiikkisoittimeksi löytyi Vimin näppäinyhdistelmiä hyödyntävä CMus.

Kaikkeen verkkoselaamiseen tekstipohjaisuus ei sentään sovellu, joten lisäsin asennettavien ohjelmien listaan myös graafisia selaimia. Selainlaajennukset mahdollistavat Vimin näppäinyhdistelmiä muistuttavat näppäinyhdistelmät niissäkin, joten hiireen ei tarvitse koskea.

Kokeilin läpinäkyviä ikkunoita ja jännittäviä väriteemoja, mutta koristeluyritykseni alkoivat poikkeuksetta näyttää karamellikaupalta. Päädyin viimein Ruotsissa asuvan, suomalaissyntyisen Jani Nurmisen hillittyyn Zenburn-teemaan, jota monet ohjelmoijat käyttävät tekstieditoreissaan. Tummasävyinen teema on ystävällinen silmille pitkässäkin käytössä. En asentanut Nurmisen teemaa pelkästään Vimiin, Emacsiin ja SublimeTextiin, vaan upotin Zenburnin myös terminaaliin ja kaikkiin näkyvissä oleviin ohjelmiin.

Testasin järjestelmääni neljässä erilaisessa tietokoneessa. Lopulta asensin sen vielä viidenteenkin koneeseen, kehittäjätilaan asetettuun Chromebookiin ja päättelin jakeluni olevan valmis.

Jokaisen oma käyttöliittymä

Vaikka käyttöliittymiä on tutkittu paljon, kenelläkään ei ole varmuutta siitä, miten ne tarkalleen liittyvät käyttäjän tyytyväisyyteen ja luovuuteen. Myös siksi järjestelmät rakennetaan turvallisesti pienimmän yhteisen nimittäjän eli vanhan työpöytävertauksen pohjalta.

Kaikille se ei ole ole paras ratkaisu. Tarvitsisimme tulevaisuudessa vilkkaampaa vuorovaikutusta kehittäjien ja loppukäyttäjien välillä.

Oma Linux-kokoonpanoni on rakennettu komentoriviä hyödyntävää tekstitiedostojen työstämistä ja verkon vikkelää käyttöä varten. En ole koskaan aiemmin työskennellyt järjestelmällä, joka tuntuisi yhtä paljon käsieni jatkeelta.

Jos olisin rakentanut jakelun laajempaan käyttöön, valintani eivät olisi millään voineet olla yhtä äärimmäisiä. Tarpeemme ovat erilaisia. Moni saa hoidettua kaikki hommansa pilvipalveluin verkkoselaimessaan. Omia erikoissovelluksiaan käyttävät graafikot, 3d-suunnittelijat ja arkkitehdit taas työskentelevät jatkuvasti käsi hiirellä, piirtopöydällä tai kosketusnäytöllä, joten heidänkään hommissaan jakelustani ei olisi hyötyä.

Käyttökokemuksen rakentaminen onnistuu parhaiten, jos suunnittelija astuu käyttäjän kenkiin. Koska olin oma testiryhmäni, saatoin käyttää kuukausikaupalla jokapäiväistä arkeani lopputuloksen viimeistelyyn.

Kuinka monella käyttöliittymä- ja käytettävyyssuunnittelijalla on kiireisissä projekteissaan vastaavia olosuhteita? Siksi kunnioitukseni käyttöliittymiä suunnittelevia ammattilaisia kohtaan moninkertaistui hankkeeni aikana.

Ehkä käyttöliittymässä ei lopulta olekaan kyse niinkään teknologiasta kuin empatiasta. Me olemme kaikki erilaisia, eikä yhtä parasta käytettävyyttä ole olemassa edes teoriassa.

Juttu julkaistu alun perin maaliskuun Mikrobitissä. Juttu luettavissa Mikrobitin paperilehdestä sekä digiversiosta.