Martin Wimpress korostaa Ubuntu MATE 19.10:n beetaversion julkaisumuistossa, että aiempia versioita ovat vaivanneet erilaiset pienet ongelmat, jotka eivät yksittäisinä ole kaataneet maailmoja, mutta kasautuessaan vaikuttaneet negatiivisesti käyttäjäkokemukseen.

Tilanne on kuitenkin parantumassa merkittävästi Ubuntu MATE 19.10:n myötä. Moni sovellus on vaihtunut toiseen, ja huomiota on kiinnitetty erityisesti bugien korjaamiseen.

Merkittävä apu bugien havainnoinnissa ja korjaamisessa ovat olleet aktiiviset yhteisön edustajat - siis käyttäjät - sekä Ubuntu MATE:n kehitystiimin kaksi uutta vahvistusta ja parantunut laadunvarmistus (Quality Assurance).

Ubuntu MATE 19.10 ei enää käytä Compiz-ikkunanhallintaa, sillä vaihtoehtoinen Marco on viimein päässyt eroon käyttäjiä piinanneesta kuvan repeilystä eli tearingista. Lisäksi Thunderbird-sähköpostiohjelma vaihtuu Evolutioniin. Myös VLC-mediasoitin saa tehdä tilaa Gnome MPV:lle.

Molemmissa tapauksissa perusteluna on se, että sekä MPV että Evolution integroituvat paremmin MATE-työpöytäympäristöön.

Ubuntu MATE 19.10 on tarkoitus julkaista 17. lokakuuta. Beetaversion voi ladata täältä.