Android Central neuvoo, miten ajoittain nikottelevasta sormenjälkitunnistuksesta saa parhaan hyödyn irti.

OnePlussan käyttämä optinen anturi on Android Centralin mukaan luultavasti Goodix-nimisen yhtiön, joka kehuu väärien sormenjälkien hyväksymisosuudeksi 0,002 prosenttia ja oikeiden sormenjälkien hylkäämisosuudeksi 2 prosenttia.

OnePlussan sormenjälkilukija on 1,6 millimetriä näytön alla, joten pintanaarmut eivät vaikuta sen toimintaan. Muiden kuin OnePlussan oman näyttösuojan käyttäminen saattaa haitata sormenjälkitunnistautumista. Android Centralin kokemusten mukaan OnePlussan omalla suojuksella ei ole juurikaan vaikutusta sormenjälkien tunnistamisluotettavuuteen- tai nopeuteen, joten sellaista kannattanee käyttää.

Android Central ei allekirjoita OnePlussan väitettä, että näyttöön upotettu optinen anturi toimii aivan yhtä hyvin kuin perinteinenkin sormenjälkilukija. OnePlussan mukaan puhelin aukeaa 0,34 sekunnissa, mutta Android Centralin mukaan todellinen kesto on luokkaa sekunnista ylöspäin. Sormenjälkitunnistuksen sanotaan kiukuttelevan erityisesti puhelimen ollessa tasaisella pinnalla, esimerkiksi pöydällä.

Android Centralin ohjeet sormenjälkitunnistautumiseen ovat melko itsestäänselviä: paina sormi näytölle mallikuvion mukaisesti ja tarpeeksi voimakkaasti.

Parannusta sormenjälkitunnistukseen on toivottavasti luvassa tulevina vuosina, kun optiset anturit korvautunevat ultraääneen perustuvalla tekniikalla.