Kiinan hallitus vaatii, että paikallisten pelifirmojen on siivottava peleistä pois liian feminiinisinä esitetyt mieshahmot. Feminiinisiä miehiä pidetään maan konservatiivisten poliitikkojen keskuudessa henkisesti herkästi särkyvinä ja heikkoina.

Määräystä rikkovia tahoja uhataan rangaistuksilla, ndtv kirjoittaa.

Epämaskuliinisten miesten lisäksi peleistä tulee siivota muutakin sisältöä, esimerkiksi rahanpalvonta sekä muut nuorisolle turmiolliset tekijät. Valtio aikoo rajoittaa myös lasten viikoittaisen peliajan korkeintaan kolmeen tuntiin.

Tiukat rajoitukset ja määräykset huolestuttavat erityisesti sijoittajia. Kiinalaiset Tencent ja NetEase, markkinajohtajat, joita hallituksen ukaasit erityisesti koskevat, ovat jo nähneet sijoittajien joukkopaon. Tencentin osakkeen arvo laski päivässä 8,5 prosenttia, ja NetEasen osakkeen arvosta puolestaan suli samassa ajassa jopa 11 prosenttia.