Google on yrittänyt Play Music -palvelullaan haastaa etenkin Spotifyn valtaa, mutta musiikkipalvelusta ei ole ikinä tullut toivotunlaista menestystä. Jo jonkin aikaa on ollut tiedossa, että ennemmin tai myöhemmin vedetään töpseli seinästä. Nyt on tarkka aikataulu selvillä.

Käyttäjiä ei onneksi jätetä aivan oman onnensa nojaan, vaan heidät siirretään YouTube Musicin käyttäjiksi.

Google Play Music -sovellus lakkaa soittamasta musiikkia kahdessa vaiheessa. Ensin se mykistyy käyttäjiltä Uudessa-Seelannissa sekä Etelä-Afrikassa syyskuussa. Muun maailman vuoro tulee lokakuussa.

Viimeisen henkäyksensä Play Music vetää joulukuussa. Tämän jälkeen käyttäjillä ei ole enää pääsyä musiikkikirjastoonsa, jonne on tallennettu suosikit, soittolistat ja mahdollisesti ostettu musiikki.

Jo muutaman kuukauden ajan käyttäjille on tarjottu mahdollisuutta siirtää Play Music -kirjastonsa YouTube Musicin helmoihin. Jos tämä on jäänyt tekemättä, operaatio on hoidettava siis joulukuuhun mennessä – sen jälkeen se on myöhäistä. Temppu on onneksi helppo tehdä: siirto käynnistetään joko Play Music- tai YouTube Music -sovelluksessa, jonka jälkeen odotetaan kärsivällisesti.

YouTube Music näyttää selvästi monipuolisemmalta kuin Play Music, mutta veteraanikäyttäjät saattavat kaiholla muistella Play Musicin selväpiirteisemmältä ja loogisemmalta vaikuttanutta käyttöliittymää.

Google kertoi aikataulusta blogissaan.