Kim Dotcomin kukoistava Megaupload-palvelu ammuttiin alas vuonna 2012, ja siitä lähtien asian tiimoilta on väännetty eri instansseissa. Suuri kysymys on kaiken aikaa ollut se, karkotetaanko Megaupload-nelikko Yhdysvaltoihin tuomittavaksi. Sinne miehet eivät suin surmin haluaisi, sillä uhkana ovat kymmenien vuosien vankeustuomiot.

Megaupload tarjosi käyttäjille näppärän tavan jakaa tiedostoja keskenään. Valitettavasti merkittävä osa jakoon laitetusta tavarasta oli luvatonta, esimerkiksi tekijänoikeuksien suojaamaa musiikkia ja elokuvia. Piratismi siis kukoisti palvelun suojissa, ja USA:n syyttäjäviranomaisten mukaan Megaupload kuori tästä vähintään 150 miljoonan euron tuotot.

USA haluaa syyttää palvelun johtoa muun muassa rahanpesusta ja salahankkeesta, uutistoimisto AP kirjoittaa.

Dotcomin asianajajatiimiin kuuluva Ira Rothken sanoo, että jos joku on jotakin laitonta tehnyt, syypäitä ovat Megauploadin käyttäjät:

”Tässä on kyse siitä, että Megauploadia, Kim Dotcomia ja näitä muita yritetään saada vastuuseen muiden ihmisten teoista. Näin ei voi tehdä. Tämä ei käy päinsä sen paremmin USA:ssa kuin Uudessa-Seelannissakaan.”

Nyt kun asia on edennyt jo korkeimpaan mahdolliseen oikeusasteeseen, onko tosiaan käynnissä Kim Dotcomin viimeinen taisto? Ei välttämättä, AP arvelee: Vaikka karkotuspäätös tulisikin, syytetyt voivat yhä viivyttää sen toimeenpanoa vielä vuosien ajan.

Lähde: Tivi