Clubhouse on noussut lyhyessä ajassa somekentän puhutuimmaksi sovellukseksi. Clubhousessa käyttäjät voivat keskustella puhumalla julkisissa tai suljetuissa ”huoneissa”, joiden aihealue on määritelty etukäteen. Sovellukseen pääsee toistaiseksi vain kutsulinkillä ja sen eksklusiivisuus on tehnyt kutsuista jopa rahanarvoista kauppatavaraa erityisesti sen jälkeen, kun monet julkkikset Elon Muskin johdolla ovat vierailleet alustalla.

Sovelluksen tietoturva vaikuttaa kuitenkin olevan pahasti retuperällä, kirjoittavat useat teknologiasivustot. Esimerkiksi Fossbytes nimittää tietoturvaa ”kivikautiseksi”.

Clubhouse säilyttää keskusteluista väliaikaisen salatun tallenteen, mikäli joku keskustelun osallistujista raportoi häiriökäytöksestä. Sinällään tallentaminen on tärkeää, jotta häiriköt saadaan selville, mutta erityisesti suljettujen keskusteluhuoneiden kuunteleminen on yksityisyyden kannalta arveluttavaa. Yhtiö ei kerro, kuka keskusteluja kuuntelee. Mikäli häiriöitä ei raportoida, tallenne poistetaan automaattisesti heti huoneen sulkeuduttua.

Lisäksi sovellus koostaa niin sanottuja varjoprofiileja, eli tietoja sellaisista ihmisistä, jotka eivät käytä sovellusta. Tietoja sovellusten käyttäjien kontakteista tallennetaan Clubhousen palvelimille.

Profiilin luominen edellyttää käyttäjää luovuttamaan koko puhelinluettelonsa Clubhousen käyttöön. Kutsulinkkejä voi jakaa vain, jos tietää kutsuttavan henkilön puhelinnumeron. Mikäli päättää jakaa tiedot myös sosiaalisen median kontakteistaan, ovat nämäkin tiedot Clubhousen käsissä. Lyhyesti ilmaistuna sovellus saa helposti tietoonsa paljon tietoa ihmisistä, jotka eivät ole edes kiinnostuneita luomaan profiilia.

Cyber Newsin mukaan sovellus myös käyttää kiinalaisia palvelimia, joiden kautta käyttäjien tiedot kulkevat. Tämä johtuu siitä, että monien ääniominaisuuksien ja sovelluksen infrastruktuurin takana on kiinalainen yritys. Kiinalaisia palvelimia käyttävä data joutuu kulkemaan maan hallituksen valvontajärjestelmän läpi.

Hiljattain Clubhousen keskusteluja vuodettiin myös avoimesti verkkoon, kun eräs hakkeri demonstroi, miten keskusteluja pystyi jakamaan suorana lähetyksenä ulkoiselle verkkosivulle. Cyberscoopin mukaan Clubhouse on kertonut korjaavansa ongelmat ”suojakeinoilla”, mutta ratkaisujen laadusta ei ole tarkempaa tietoa.

Tunnuksen poistaminenkaan ei ihan niin vain onnistu, sillä se edellyttää Inc.comin mukaan yhteydenottoa sähköpostitse yhtiön tukipalveluun. Katumapäälle tullessaan voi tunnuksen tuhoaminen siis kestää yllättävän kauan.