Kokosimme Mikrobitin 12/2019 peliläppärivertailua varten komponenteista pöytäkoneen verrokkilaitteeksi testin muille tuotteille. Tarkoituksena oli selvittää, miten nykyläppärien suorituskyky vertautuu saman hintaluokan pöytämyllyyn.

Koska tätä varten kone piti konkreettisesti pistää kasaan Mikrobitin labraan eri testeissä kertyneistä komponenteista, tarjoutui samalla oiva mahdollisuus videoida kokoamisprosessi.

Mikrobitin ohjevideolla käydään läpi kaikki pc:n kokoamisessa välttämättömät työvaiheet.

Lisää apua ja vielä perinpohjaisempia ohjeita rakenteluun saat tästä ohjeartikkelista.

Jokainen pc on yksilö, ja esimerkiksi AMD:n ja Intelin suorittimien ja niiden erilaisten jäähdytinmallien asennukset poikkeavat toisistaan. Myös kotelon malli vaikuttaa melkoisesti eri työvaiheiden sujumiseen.

Videolla olemme pyrkineet pitämään ohjeet mahdollisimman yleispätevinä, eikä esimerkiksi käytetyn NZXT:n kotelon tavanomaisesta poikkeavia tuuletinjärjestelyjä siksi esitellä erikseen.

Olivat komponentit sitten millaiset tahansa, on etenkin emolevyn ja kotelon ohjekirjasta tai -arkista suuri apu hommien käytännön sujumisessa. Myös erikseen myytävien suoritinjäähdyttimien asentamisessa ohjeet ovat liki välttämättömät. Siksi kaikkien komponenttien mukana seuranneet ohjeet kannattaa säilyttää myös mahdollisia myöhempiä päivityksiä varten.

Useimmissa tapauksissa ohjeet saa tosin myös sähköisessä muodossa valmistajien nettisivuilta.