Loppukesästä, koulun alun lähestyessä moni vanhempi joutuu taas tekemään tärkeän ratkaisun: lapsi mankuu omaa puhelinta, ostaako vai ei?

Päätökseen vaikuttaa ennen kaikkea lapsen ikä.

IRO Researchin ja Xploran yhdessä tekemässä kyselytutkimuksessa selvitettiin 300 suomalaisen perheen haasteita lasten ja nuorten haasteita puhelimen ja netin käytössä. Haastateltaviksi oli valittu henkilöitä, joilla on 4–12 vuoden ikäisiä lapsia.

Lue juttu kyselyn tuloksista Mikrobitistä.

Olennainen kysymys on se, koska ensimmäisen puhelin ostaminen olisi sopivaa, ja koska ostaminen taas oikeasti tapahtuu. Teoissa ja vastauksissa on selvä ristiriita. 24% vanhemmista oli sitä mieltä, että sopiva ikä saada älypuhelin on 10 vuotta tai yli: silti hämmästyttävän moni lapsi saa puhelimen jopa 6-vuotiaana.

Ainoastaan 14% piti 5–6-vuotiasta sopivan ikäisenä saamaan älypuhelimen.

Lue lisää kyselystä.

Kannattaa tutustua myös lasten puhelimiin keskittyvän Vanhempien selviytymisopas, jossa käsitellään sovelluksia. Osassa kaksi esitellään lasten puhelimista löytyviä pelejä.

Lisäksi Mikrobitin opas kertoo, kuinka valvot lapsen puhelimen käyttöä.