Coinbase on yksi maailman suurimmista kryptovaluuttojen kauppapaikoista. Sen markkina-arvo lasketaan miljardeissa.

The Blockin mukaan Coinbasen toimitusjohtaja Brian Armstrong kirjoitti blogissaan, että yhtiö pyrkii pitämään kansalaisaktivismin ja politiikan visusti erossa liiketoiminnastaan.

Kuluneen vuoden kriisit kuten koronapandemia, yhteiskunnalliset levottomuudet kuten Black Lives Matter -mielenosoitukset sekä USA:n länsirannikkoa riepottelevat maastopalot ovat saaneet ihmisten tunteet pintaan. Armstrongin mukaan ihmiset haluavat yhtiöiden ottavan asioihin kantaa, ja silti firmojen pitäisi onnistua pitämään työvoimansa ja toimintasuunnitelmansa kasassa.

Armstrong sanoo haluavansa Coinbasen keskittyvän päätehtäväänsä fokusoituna kuin lasersäde. Tämä onnistuu vain joukkuepelinä, jossa keskitytään rakentamiseen, ja siksi Coinbasen päätavoitteiden on oltava läpinäkyviä.

Armstrong listaa viisi Coinbasen kulmakiveä.

  1. Yhtiö ensin. Coinbasen etu menee yksittäisten ryhmien tai työntekijöiden edelle.
  2. Suuremman tehtävän palveluksessa. Coinbase pyrkii saavuttamaan jotain, mitä kukaan yksittäinen henkilö ei omin voimin kykenisi tekemään.
  3. Luota muihin. Oletusarvoisesti työntekijät pitävät toisistaan huolta, ja heidän aikomuksensa ovat hyviä.
  4. Keskitytään yhteisiin asioihin, ei eroihin. Yhtenäisyyden ja yhteisön luomisessa jätetään erimielisyydet pienemmälle huomiolle, etenkin jos ne ovat työn ulkopuolisia asioita.
  5. Jatkuvaa tehokasta suorittamista. Joukkueena rima pidetään yhdessä korkealla, ja jotta tässä onnistutaan on tiimin jäseniä joskus vaihdettava.

Armstrong sanoo, että näihin kulmakiviin sitoutuminen edellyttää minimaalista yhteiskunnallisten tai poliittisten asioiden puimista. Jos tähän ei voi sitoutua, Armstrong kehottaa työntekijöitä lähtemään ja ottamaan 4-6 kuukauden palkkaa vastaavan eropaketin.

The Block sanoo, että Armstrongin linjaus synnytti välittömästi sekä ylistävien että kritisoivien äänten kuoron. Toisten mielestä Armstrong on oikeilla linjoilla halutessaan luoda asiassa pysyttelevän työympäristön. Kriittisempien äänten mielestä Armstrongin lähestymistapa on kylmä ja vailla kosketusta ympäröivään maailmaan.