Microsoftin tulosjulkistuksessa puhuneen toimitusjohtaja Satya Nadellan mukaan Windows 10 on asennettu lähes 700 miljoonaan laitteeseen. Aiempien lausuntojen perusteella luku on ollut myös yli 700 miljoonaa.

Kun Microsoftin Windows-pomo Terry Myerson lähti yhtiöstä viime maaliskuussa, oli Windows 10 asennettuna jäähyväiskirjeen mukaan lähes 700 miljoonaan laitteeseen.

Build-tapahtumassa Microsoftilta meinasi lipsahtaa luvuksi yli 700 miljoonaa, mutta väite vedettiin myöhemmin takaisin. Kesäkuussa Redmondin jätti ilmoitti, että Windows 10 -asennukset ovat ylittäneet 700 miljoonan rajapyykin. Myöhemmin lausuntoa kuvailtiin kuitenkin vahingoksi, Neowin huomauttaa.

Neowinilla ihmetellään, miten kauan Windows 10 -asennukset pysyttelevät ”lähes 700 miljoonassa”, jossa ne ovat pysyneet nyt jo neljän kuukauden ajan? Käytännössä se tarkoittaa Neowinin mukaan sitä, että joko Windows 10:n yleistyminen on täysin pysähtynyt, tai vaihtoehtoisesti Microsoft tulkitsee varsin väljästi termiä ”lähes”.

Käyttöjärjestelmän julkaisun yhteydessä kesällä vuonna 2015 Microsoft ilmoitti tavoitteekseen miljardi Windows 10 -laitetta seuraavan kahden tai kolmen vuoden sisällä. Tavoitteesta kuitenkin jäätiin lopulta varsin reilusti.