Amerikkalaisvankiloiden digiloikka ei ole onnistunut aivan toivotulla tavalla, TechDirt kertoo. Osa ehdonalaiseen vapauteen päästetyistä vangeista joutuu nyt hankkimaan omilla rahoillaan älypuhelimen ja siihen vangin liikkeitä valvovan Guardian-sovelluksen.

Elo heikkolaatuisen sovelluksen kanssa ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista. Erään käyttäjän puhelin alkoi hälyttää keskellä yötä. Käyttäjän pitää kuitata hälytys joko valokuvalla tai ääninäytteellä. Syystä tai toisesta puhelin vaati tekemään tämän kyseisenä yönä puolen tunnin välein. Äänentunnistus puolestaan ei tuntunut toimivan sovelluksessa lainkaan.

Sovellus on toiminut niin heikosti, että monet ehdonalaisessa olevat vangit ovat pyytäneet valvojiltaan mahdollisuutta palata takaisin nilkkapannan käyttöön. Sovelluksella on tällä hetkellä noin 50 000 käyttäjää, ja monet heistä ovat raivoissaan sen heikosta toimivuudesta.

Guardian raportoi puhelimen sijainnin eteenpäin minuutin välein ja valvoo myös puhelimen dataliikennettä tarkasti. Se saa myös oikeuden käyttää puhelimen kameraa. Nämä eivät kuitenkaan useinkaan riitä, vaan sovellus vaatii jatkuvasti myös käyttäjän reagointia.

Eräs käyttäjä kertoo menettäneensä työnsä, sillä Guardian pyysi varmistusta käyttäjän henkilöllisyydestä kymmenen minuutin välein. Öisin tämä vaikeutti huomattavasti nukkumista, eikä töissäkään katseltu hyvällä jatkuvasti puhelintaan näpläävää duunaria.

Monet yhtiöt paiskivat nyt hiki hatussa töitä erilaisten koronaviruksen torjuntaan liittyvien sovellusten kanssa. Olennaisena elementtinä niissä on paikkatietojen käyttö. Toivoa sopii, että luvassa on paremmin toimivia mobiiliohjelmia.