Kiinalainen Bytedance on yrittänyt myydä TikTokin Yhdysvalloissa toimivan osan. Kiinnostuneiden yhtiöiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi Microsoft ja Oracle. Yhtiöllä on Trumpin mukaan syyskuun puoliväliin aikaa tehdä kaupasta sopimus.

Kiinan viranomaiset uskovat kuitenkin, että pakkomyynnin takia Bytedance ja Kiina näyttäisivät heikolta Washingtonin paineen edessä, Reuters kertoo. Tämän takia hallitus toivoisi, että yrityskauppojen sijasta TikTok suljettaisiin Yhdysvalloissa. Bytedancen mukaan Kiinan hallitus ei ole kuitenkaan ikinä maininnut heille TikTokin sulkemisesta millään markkinoilla.

Kahden Reutersin lähteen mukaan Kiinan hallitus on valmiina käyttämään elokuun lopussa tehtyjä lakimuutoksia viivästyttääkseen Bytedancen sopimuksen solmimista. Kiinan valtion tiedotustoimisto ei vastannut Reutersin kommenttipyyntöön asiasta.

TikTokin mahdolliset ostajat ovat keskustelleet tavoista, joilla kaupat onnistuisivat. Niiden avulla Bytedance pystyisi vielä myymään palvelun ilman Kiinan hallituksen lupaa.