Salasanaviidakosta selviämisessä salasanamanagerit tarjoavat korvaamattoman avun. Niiden ansiosta ei tarvitse ainakaan turvautua naurettavan helppoihin ja heikkoihin salasanoihin vain jotta ne pysyisivät muistissa. Kunnon salasanamanageri muistaa ne käyttäjän puolesta ja osaa pitää myös huolen siitä, että eri palveluissa käytetään riittävän vahvoja salasanoja.

Yksi suosituimmista näitä hallintasovelluksista ollut LastPass, josta on maksullisen premium-version lisäksi ollut tarjolla riisutumpi ilmaisversio. Ilmainenkin LastPass on riittänyt monen tarpeisiin – mutta eipä riitä kaikille nykyisille käyttäjille enää kohta. Asiasta kirjoittaa muun muassa The Register.

Ihmiset käyttävät usein samoja palveluja niin tietokoneella kuin mobiililaitteella. Niinpä samoja salasanoja tarvitaan kummassakin ympäristössä. Tähän asti tämä ei ole ollut LastPassin käyttäjille ongelma, mutta maaliskuussa on.

LastPass kertoo blogissaan, että kuukauden sisällä ilmaiskäyttäjien on valittava, haluavatko he käyttää sovellusta/palvelua tietokoneella vai mobiililaitteella. Jos haluaa pitää molemmat tiet avoimina, on siirryttävä maksullisen premium-version käyttöön.

Sen hinta tosin onneksi on vain muutamia euroja kuukaudessa, mutta periaatteen miehillä ja naisilla muutos voi ottaa koville. Eihän se kaunista ole, että ensin totutetaan ihmiset ilmaispalvelun iloihin, ja kun koukku on nielty, isketään lasku käteen.

Iskua pehmennetään lupaamalla rajoitetun ajan tarjoushinta ilmaisversiosta maksulliseen siirtyville (2,25 dollaria/kk). Muutos astuu voimaan 16. maaliskuuta.

LastPass sanoo blogissaan, että sillä on yli 20 miljoonaa käyttäjää, mutta ei erittele ilmaiskäyttäjien osuutta noista. Jos 10 miljoonaa ilmaiskäyttäjää tarttuisi nyt heitettyyn tarjoukseen, firman kassaan alkaisi virrata parikymmentä miljoonaa taalaa uutta rahaa kuukaudessa ilman että sen eteen tarvitsee tehdä yhtään mitään.