LG:n jatko älypuhelinvalmistajan näyttää vähintäänkin epävarmalta. Elektroniikkajätti ei ole onnistunut saamaan rajusti kilpailluilta markkinoilta kunnollista jalansijaa, ja on sen sijaan joutunut asteittain luopumaan siitäkin vähästä mitä sillä on.

Android Police kertoo, että huhujen mukaan LG haluaisi luopua puhelinten valmistamisesta kokonaan ja sen sijaan etsisi puhelinliiketoiminnalleen ostajaa.

Ongelma on siinä, että siinä missä LG:n puhelimet eivät menneet kaupaksi, eivät tunnu menevän myös niiden teknologiatkaan.

Korealaisen uutisjulkaisu Donga Ilbon mukaan LG on neuvotellut jopa vietnamilaisen Vingroupin sekä saksalaisen Volkswagenin kanssa ostomahdollisuuksista, mutta neuvottelut eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.

Dongan kuulemien huhujen mukaan LG:n on nyt pakko harkita koko tappiollisen puhelinliiketoimintansa lakkauttamista myymisen sijasta.

Android Police sanoo, että yhtiö saattaa ilmoittaa päätöksestään huhtikuussa.