Liikennetilanne-palvelusta vastaa valtion omistama Traffic Management Finland, joka ei ole halunnut pitää tietojaan vain omassa povessaan vaan jakaa ne kaikelle kansalle kätevässä muodossa. Palvelu muuttuu nyt entistä monipuolisemmaksi.

Liikennetilanne-palvelusta näkee nyt kaikkien Suomen lentoasemien lähtevät ja saapuvat lennot. Näin palvelu tarjoaa kattavan liikenteen tilannekuvan maalla, merellä ja ilmassa.

”Olemme todella iloisia, että saimme lentoliikenteen tiedot mukaan palveluun tieliikenteen, vesiliikenteen sekä raideliikenteen tietojen rinnalle. Tästä kiitos Finavialle, joka tarjoaa näitä tietoja avoimesta rajapinnasta. Oman matkaketjun suunnittelu helpottuu, kun lennolle lähtijät voivat ennen lentokentälle siirtymistä tarkistaa juna- ja tieliikenteen reaaliaikaisen liikennetilanteen yhdellä silmäyksellä. Tämä auttaa ottamaan huomioon muun muassa erilaisia poikkeustilanteita”, Traffic Management Finlandin kehittämispäällikkö Mika Ahvenainen sanoo tiedotteessa.

Uutta on tuotu myös kelikamerakuvien katseluun, erityisesti kuvien historian selailusta on tehty aiempaa sujuvampaa. Palveluun on lisätty myös linkki suoraan liikenteen Palauteväylälle, jossa voi antaa palautetta, esittää kysymyksiä tai jättää kehitysehdotuksia liittyen maantie-, rata- ja vesiväyläasioihin.

Liikennetilanne-palveluun tehdään kuukaudessa noin 160 000 käyntiä. Palvelun sisältöä on parannettu jo kesällä. Tuolloin lisättiin mukaan maanteiden kunnossapitotiedot ja veneilyvaroitukset.

Palvelu näyttää, missä pientareita on niitetty, hiekkateitä tasoiteltu ja missä asfaltoidaan. Nämä toiminnallisuudet ovat tulossa myös Liikennetilanne-mobiilisovellukseen. Sovelluksen kautta käyttäjä voi raportoida esimerkiksi asfalttivauriosta jättämällä palveluun kuvan paikasta.

Myös veneilijöille on tarjolla Suomen rannikkoalueilta ja Saimaalta entistä enemmän tietoa. Heinäkuusta lähtien vesillä liikkujat ovat nähneet palvelusta vesiliikenteen häiriöt sekä turvalaitteiden vikailmoitukset.

Junamatkustajat voivat tarkistaa palvelusta lähi- ja kaukojunien reaaliaikaiset asemakohtaiset aikataulut.