Sodan aikana keksitystä radiotunnistuksesta (rfid, radio-frequency identification) poikineella magneettikorttien ja sirujen maailmanvalloituksella on vuosikymmenten saatossa ollut laajoja taloudellisia ja yhteiskunnallisia seurauksia, joille ei edes loppua näy.

Brittiläinen laatulehti The Telegraph kertoo tarinan näin. Syyskuun 6. päivänä 1939, vain kolme päivää Saksalle julistetun sodan alkamisen jälkeen, RAF:n Hurricane -hävittäjät saivat hälytyksen torjumaan Luftwaffen hyökkäystä. Itsekin vielä untuvikkovaiheessa ollut tutkavalvonta sähläsi sillä seurauksella, että kaksi Hurricanea joutui brittien Spitfire -hävittäjien kohteeksi. Toinen pilotti selvisi, toinen sai omien tulessa sankarikuoleman.

Sotahistoriassa sivujuonteeksi jääneestä Barking Creekin ilmataistelusta syntyi ajatus kehittää liittoutuneiden lentokoneille järjestelmä, jossa vielä kovin disruptiivista teknologiaa edustanut tutka tunnistaisi omat koneet vihollisista. Tutkan keksijänä pidetty skotlantilaisinsinööri Robert Alexander Watson-Watt ryhtyi töihin ja keksi avun rfid-teknologiasta. Myöhemmin Watson-Watt aateloitiin hänen ponnisteluistaan sodan voittamiseksi.

Sir Robert ei varmaankaan koskaan ehtinyt ajatella sitä, että Luftwaffen koneiden lisäksi tutkan ja rfid:n uhriksi on vuosikymmeniä myöhemmin joutumassa myös käteinen raha ja se, miten kahisevaa käytetään.

Digiteknologia halventaa rahan jakelua

Teollisuudessa on jo kauan käytetty rfid-tunnisteita. Esimerkiksi potenssilääke Viagran valmistaja Pfizer valvoo jakeluketjujaan radiotunnisteilla lavan ja pahvilaatikon tarkkuudella tehtailta apteekkeihin asti. Rfid helpottaa taatusti aidon ja alkuperäisen "Pfizerin sinisen" tunnistamista lääketehtaan kannalta riesaksi asti nousseista piraattikopioista.

Rahan jakeluketjussa on omat ongelmansa, joista yksi on tietysti tunnistettavuus. Kuitenkin itse ketjun kalleus on vielä isompi ongelma. Käteisen rahan painaminen, jakelu ja käyttö eli pankkitoiminta kaikkine konttoreineen ja tilinpitoineen on erittäin kallis menetelmä, vaikka tietoturvan eli väärennösten estämisen kuluja kaikkine hologrammeineen ei edes otettaisi huomioon.

Käteisen rahan logistiikkaketjun kalleus on aikaa sitten huomattu kaikissa länsimaissa. Rfid-teknologiaan perustuvat maksu- ja luottokortit magneettinauhoineen ja mikrosiruineen sekä kovaa vauhtia yleistyvät lähimaksut ovat vähentäneet käteisen rahan tarvetta ja tästä johtuvia kustannuksia.

Elektroninen maksaminen on monissa maissa jo aikaa sitten syrjäyttänyt kahisevan käytön, eikä Suomi ole suinkaan matkustajana tämän junan viimeisessä vaunussa.

Pankkikonttorit ja niiden paikan ottaneet käteisautomaatit ovat kohta katoavaa kansanperinnettä yhtä lailla Suomessa kuin muuallakin. Pankkitoimihenkilöitä on monissa puhdistusaalloissa siirretty eläkeputkeen tai koulutettu uusiin töihin.

Ja kaikki tämä on tapahtunut jo ennen väistämättä edessä olevaa suurta mullistusta eli robottiautomaatiota ja tekoälyn tuloa fintech-alan yrityksiin.

Digirahakin tarvitsee luotettavaa infraa

Länsimaista on kovaa vauhtia kehittymässä käteisettömiä yhteiskuntia. Tätä kehitystä voidaan perustella lukuisilla järkisyillä, kuten mainitulla käteisen rahan kalleudella sekä sillä, että kasvamassa on sukupolvi, joka ei edes tiedä käteisestä yhtään mitään. Pitävät hilloakin vain lettujen päälle levitettävänä herkkuna.

Mutta, mutta. Myös digitaaliset maksuvälineet tarvitsevat omaa, tietenkin digitaalista infrastruktuuria. Eikä tällainen luotettava infra rakennu itsestään eikä sitä pidetä yllä ilman kustannuksia.

Esimerkkejä finanssialan hakkeroinneista, kyberiskuista, kryptovaluuttojen luvattomista louhimisista ja nettipalveluiden kaatumisista on niin paljon, ettei niitä tässä tarvitse alkaa luetella.

Näissä kuvioissa käteisen rahan käytöllä on myös puolustajia. Eräät kuluttajajärjestöt muistuttavat siitä, että käteinen raha on ainoa digitalisaatiosta riippumaton maksuväline. Näiden järjestöjen ajatus on sellainen, että käteistä tarvitaan vähintäänkin digirahan varmuuskopiona, jota ilman yhteiskunnat ja kansantaloudet joutuvat kybersodassa helposti kaaokseen.

Datakin on rahaa ja vaihdon välikappale

Digirahan olennainen osa on data. Tämä merkitsee sitä, että elektroniset suoritukset jättävät aina jälkiä, joilla osapuolet tunnistetaan ja joilla ne kyetään jäljittämään. Samalla tapaa näitä jälkiä voidaan analysoida ja lopulta vaikka myydä eniten tarjoaville. Ei tarvitse olla mikään Pasilan mies tai rahanpesun ammattilainen, vaan aivan tavallinen kuluttajakin saa ihan oikeutetusti karsastaa yksityisten tietojensa käyttämistä tällä tavalla.

"Käteinen unohtaa välittömästi", sanoo London School of Economicsin oikeustieteen opettaja, tohtori Tatiana Cutts. Tällä hän tarkoittaa sitä, että kybervaluutat ja lohkoketjut muistavat aina käyttäjänsä, mutta pienet ryppyiset setelit eivät sitä tee.

Käteinen raha on Kiinassa yli kolme tuhatta vuotta sitten lyötyjen ensimmäisten kolikoiden pitkän tien vaeltanut jälkeläinen. Vauhdikas siirtyminen käteisestä elektroniseen maksamiseen ja mobiilimaksuihin ynnä kryptovaluuttoihin syrjäyttää varsinkin iäkkäitä ihmisiä. Toisaalta nyt kasvavalla "käteisettömälläkin sukupolvella" on paljon mietittävää vaikkapa siinä, miten paljon omasta yksityisyydestä ollaan valmiita luopumaan joidenkin asiakkuusetujen ja datan jälleenmyymisen hyväksi.