Suomalaisten nimien ääntäminen ei ole kaikkein helpoin tehtävä, jos oma äidinkieli on jokin muu. Sama toki pätee toiseenkin suuntaan: kirjoitusasusta on joskus käytännössä mahdotonta päätellä, miten nimi lausutaan.

LinkedIn on pannut asian merkille ja kertoo lisäävänsä palveluun pienen, mutta monelle tarpeellisen ominaisuuden. Oman nimensä perään saa halutessaan pienen kaiuttimen kuvan, jota klikkaamalla kuka tahansa voi kuunnella, miten käyttäjän nimi lausutaan.

Ainakin aluksi nimensä voi lausua malliksi vain palvelun mobiilisovelluksilla, The Verge kertoo. Ääninäytteitä voi kuitenkin kuunnella myös tietokoneen selaimella.

Ominaisuutta on ollut kehittämässä LinkedInin tuotepäällikkö Joseph Akoni. Nigerialaistaustainen Akoni kertoo, että ”99 prosenttia” ihmisistä ääntää hänen nimensä väärin.

Ominaisuutta on kokeiltu jo jonkin aikaa, mutta se luvataan tuoda kaikkien LinkedIn-käyttäjien saataville heinäkuun aikana.