Tanskalainen Johan ”N0tail” Sundstein on omalla urallaan eniten palkintorahoja tienannut e-urheilija. OG-joukkueen kapteenina edelleen pelaava Sundstein on voittanut kaksinkertaisen maailmanmestaruuden Dota 2 The International -turnauksessa.

Suomalaisittain hän on erityisen kiehtova persoona, sillä molemmilla kerroilla OG:ssa pelasi myös suomalaisia Dota 2 -tähtiä. Vuoden 2018 sekä vuoden 2019 The International -turnauksessa joukkueessa taistelivat Jesse ”JerAx” Vainikka sekä edelleen tiimissä pelaava Topias ”Topson” Taavitsainen.

BBC Newsin julkaisemassa haastattelussa Sundstein esittelee palkkiorahoillaan Lissabonista ostamaansa asuntoa, jota hän parhaimmillaan remontoi. Sundstein on budjetoinut käyttävänsä kartanomaiseen rakennukseen ja sen kunnostamiseen noin 1,8 miljoonaa euroa.

Pylväillä ja uima-altaalla viimeistellyn rakennuksen sisätilat ammottavat vielä tyhjyyttään. Huonekalujen hankinnalla ei ole ollut niinkään kiire, vaan asuntoon on lajille uskollisesti hankittu viimeistä huutoa olevat tehotietokoneet sekä huippunopea nettiyhteys.

Sundstein paljasti BBC:lle myös taustoja pelaajanurastaan. Hän kertoi kirjaimellisesti kasvaneensa pelikoneissa kiinni. Sundstein paljasti jopa pelanneensa kannettavalla Game Boy -käsikonsolilla opetellessaan potalla istumista.

Teini-iässä hän hurahti lopulta kokonaan pelaamiseen, viettäen koneen ääressä aikaa iltaan asti. Tämä liimaantuminen näyttöön kiinni oli huolettanut myös Sundsteinin vanhempia. Koulut jäivät lopulta kesken, jotta hän voisi keskittyä täysillä voimin pelaamiseen.

Riski on kannattanut, sillä Esports Earnings -sivuston esittämän arvion mukaan Sundstein on tienannut uransa aikana noin 7 miljoonaa euroa. Pelkkää riemua pelaaminen ei kuitenkaan ole ollut, vaan kolikon kääntöpuolena on kilpailemisen raskas henkinen taakka.

”Surullisuus on ykkösviholliseni”, Sundstein kuittaa videolla.

27-vuotias Sundstein ei ole enää e-urheilijoiden keskuudessa nuori, mutta hän ei ole aikeissa heittää vielä pyyhettä kehään.

”En ole ehkä mekaanisilta kyvyiltäni paras pelaaja, mutta voi veljet, tiedän miten saan kaiken tämän toimimaan”, Sundstein kehaisee.

Voit katsoa videon haastattelusta täältä.

Artikkelia muokattu 21. tammikuuta kello 15:07. Topias ”Topson” Taavitsainen pelasi joukkueessa jo vuoden 2018 The International -turnauksessa, toisin kuin jutussa aluksi väitettiin.