Nokia 2.3 -puhelinta markkinoidaan erityisesti kaksi päivää kestävällä akulla.

Älypuhelimen 4000 mAh:n akku kestää pitkään, koska tekoäly auttaa ohjaamaan virtaa oikeisiin paikkoihin, valmistajan verkkosivuilla kerrotaan. Puhelin esimerkiksi oppii, mitä sovelluksia käytetään eniten ja priorisoi virran niihin.

Miinusta on se, ettei puhelimessa ole mahdollisuutta pikalataukselle tai langattomalle lataukselle, The Register kirjoittaa.

Lisäominaisuuksina HMD Global tuo puhelimen etuosaan viiden megapikselin kameran, joka mahdollistaa lukituksen avaamisen kasvontunnistuksella.

HD+ -näytöllä on kokoa 6,2 tuumaa ja sen kuvasuhde on 19:9. Puhelimessa on lisäksi oma Google Assistant -painike, jonka kautta ääniohjauksen on tarkoitus onnistua helpommin.

HMD Global julkaisi älykkään perusluurinsa kuudes joulukuuta. Sen suositushinta on 109 euroa.

Aikaisempi Nokia 2.2 -malli tuli myyntiin heinäkuussa.