Facebookin ja Googlen palvelujen käyttö on kasvanut roimasti viime kuukausina ja viikkoina koronaviruksen vuoksi. Kun fyysinen kanssakäyminen vähenee, yhteyttä pidetään muin keinoin. Ja tietoa janotaan tilanteen kehittymisestä.

Esimerkiksi Facebook sanoo, että sen palvelujen kautta lähetettyjen viestien määrä on kuukaudessa kasvanut 50 prosenttia koronan pahimmin koettelevilla alueilla. Jättiyhtiöt eivät silti pääse tilanteesta riemuitsemaan, päinvastoin.

”Tilanne on vaikuttanut liiketoimintaan meillä, kuten niin monella muullakin eri puolilla maailmaa. Emme tee rahaa monellakaan palvelullamme, joiden käyttö on lisääntynyt. Mainosbisneksemme on heikentynyt maissa, jotka ovat ryhtyneet aggressiivisiin koronatoimiin”, Facebookin blogissa todetaan.

Google ja Facebook ovat kahmineet itselleen leijonanosan verkkomainosmarkkinoista – ja sieltä ne huomattavan määrän tuloistaan keräävätkin. Mainonnan hiipuminen tekee siten ruman loven tuloihin.

Variety kirjoittaa, että Cowen & Co -yhtiön analyytikot ovat laskeskelleet kaksikon mahdollisia menetyksiä. Heidän mukaansa Facebookin ja Googlen liikevaihto saattaa pudota tänä vuonna 44 miljardia dollaria (noin 40 miljardia euroa). Vertailun vuoksi kannattaa mainita, että Suomen valtion tämän vuoden budjetin loppusumma on noin 58 miljardia euroa.

Kolehtihaavia ei tarvitse silti käydä kierrättämään noiden isojen ressukoiden auttamiseksi: kumpikin tahkoaa huimat voitot täkin vuonna, vaikka analyytikkojen 44 miljardin ennuste toteutuisi.