Microsoft saattoi jo suunnitella luopuvansa pitkään palvelleesta Paintista, mutta tuli ilmeisesti raivokkaan käyttäjäpalautteen jälkeen toisiin ajatuksiin.

Alun perin Paint oli tarkoitus korvata 3d-ominaisuuksilla varustetulla Paint3D:llä, mutta idea ei ottanut tulta alleen. Päinvastoin, Microsoftin ”leikkauslistalle” päätyikin Paint3D, jota ei enää pian toimiteta Windows 10:n mukana esiasennettuna.

Microsoft ilmoitti neljä vuotta sitten, että Paintia ei enää kehitetä aktiivisesti. Tuolloin arveltiin, että sovellus samalla myös poistuu Windows 10:stä. Microsoftin Megan Saunders vakuutti tuolloin, että Paint on pysyvä osa Windowsia, eikä sitä aiota saksia pois.

Nyt Paint on saanut uuden kodin, sillä sovellus on tullut tarjolle Microsoft Storeen. Sitä ei kuitenkaan voi vielä ladata, vaan yhtiö pantannee sovelluksen latausta viralliseen ilmoitukseen asti.

Paintin siirtäminen sovelluskauppaan avaa Microsoftille uusia mahdollisuuksia. Kun sovellus ei ole enää kiinteä osa Windowsia, voidaan sille julkaista uusia ominaisuuksia nopeammin kuin kerran tai pari vuodessa suurpäivitysten mukana.