Megaupload suljettiin vuonna 2012. Etenkin Yhdysvalloissa oltiin sitä mieltä, että palvelua käytettiin piratismiin, esimerkiksi elokuvien laittomaan jakeluun. Uuden-Seelannin viranomaiset kävivät Kim Dotcomin kimppuun amerikkalaisten toivomuksesta. Aktiivisesti asiassa toimi USA:n silloinen varapresidentti Joe Biden.

Nyt samainen Biden on tavoittelemassa demokraattien presidenttiehdokkuutta vuoden 2020 vaaleissa. Valkoiseen taloon hänellä ei ole pääsyä, jos se Dotcomista on kiinni. Ja kas kummaa, saattaa ollakin.

Torrentfreak kirjoittaa Kim Dotcomin käynnistämästä kampanjasta, jolla tavoitellaan kaikkia USA:ssa asuvia entisiä Megauploadin käyttäjiä. Kaikille yhdysvaltalaisesta ip-osoitteesta palveluun tiedostoja ladanneille lähetetään sähköpostin mukana videolinkki. Videolla Biden kehuu kukistaneensa Megauploadin. Dotcomin mukaan Joe Biden tuhosi palvelun lahjana Hollywood-kavereilleen.

”Lähetän ensi vuonna videolinkin 30 miljoonalle entiselle Megauploadin käyttäjälle. Monet heistä olivat silloin teinejä tai opiskelijoita, mutta nyt äänestäjiä. Lähetetään Biden yhdessä eläkkeelle”, Dotcom uhoaa.

Mies kehuu kampanjoineensa edellisissä vaaleissa Hillary Clintonia vastaan, ja eipä ole USA:n nykyisen presidentin sukunimi Clinton.