Facebook on tätä nykyä hyvin erilainen paikka kuin kymmenen vuotta sitten. 2010-luvun alussa sivustolla oli erityisen suosittua pelata pelejä, joiden suosio on sittemmin laskenut merkittävästi.

Yksi suosituimmista peleistä oli maanviljelypeli FarmVille, jonka taru on nyt tulossa viimein päätökseen, uutisoi Digit. Vuonna 2009 julkaistulla pelillä oli parhaimmillaan keväällä 2010 lähes 84 miljoonaa kuukausittaista pelaajaa. Päivittäin pelaajia oli parhaimmillaan yli 34 miljoonaa.

Facebookin käyttäjänä peliltä oli vaikea välttyä, sillä vaikka sitä ei itse pelannut, muiden lähettämät pelikutsut ruuhkauttivat ilmoituspalkkia jatkuvasti. Peli saikin ristiriitaisen maineen: joko sitä rakastettiin tai siitä johtuvia lukuisia ilmoituksia vihattiin.

Vuoden 2011 jälkeen FarmVillen suosio kuitenkin romahti, eikä edes seuraavana vuonna julkaistu jatko-osa FarmVille 2 nostanut viljelyä enää Facebook-ilmiöksi.

Peli poistuu Facebookista 11 vuoden jälkeen 31. joulukuuta, sillä Adobe lakkauttaa Flash Playerin, joka toimii FarmVillen ja monen muun tuon ajan selainpelin pohjana. Luonnollisesti myös Facebook lakkauttaa tuen Flash Playerille.