Löydös on tehty kristillisen rockin kapealla kentällä operoineen Prodigal-yhtyeen vuoden 1984 ”Electric Eye” -levyltä. YouTube-kanava 8-Bit Show And Tell esittelee erikoisuutta uudella videollaan.

Vihje pääsiäismunan olemassaolosta on nähtävillä paljain silmin, sillä levyn ykköspuolelle etiketin viereen on kaiverrettu C-64. Kakkospuolella vastaavassa kohdassa varsinaisen musiikin loppumisen jälkeen on puolestaan pieni pätkä Commodore 64 -koneessa toimivaa basic-koodia.

Kanavalla esitellään miten vinyylin ylimääräinen ääniraita siirretään c-kasetille. Aivan ongelmitta tämä ei onnistu, sillä vinyylisoitinta pitää hieman viritellä, jotta se suostuu soittamaan piiloraidan. Pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen ohjelma jopa suostuu latautumaan. Kovin erikoinen ohjelma ei tosin ole kyseessä, sillä se vain esittää näytöllä Jeesuksen ja Albert Einsteinin sanoja.

Peräti 35 vuotta piilossa pysyneen digiyllätyksen takana voisi olettaa olevan todellisten nörttien. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Yhtyeen kitaristi kertoo bändin teettäneen ohjelman paikallisella ohjelmoijalla, ja bändin jäsenten nähneen valmiin ohjelman vain kerran - juuri ennen levyn lopullista masterointiprosessia.