YouTube on noussut Yhdysvalloissa merkittäväksi uutislähteeksi perinteisen median rinnalle, kun lukuisat itsenäiset sisällöntuottajat ja perinteisemmätkin medialähteet houkuttelevat ihmisiä sen sisältöjen äärelle.

Googlen omistamassa videopalvelussa esiintyvä disinformaatio ja häirintä on kuitenkin saanut tutkijat huolestumaan sen kasvavasta vaikutuksesta. Pew Research Centerin julkaiseman tutkimuksen mukaan jopa 26 prosenttia täysi-ikäisistä yhdysvaltalaisista käyttää YouTubea uutislähteenä, kertoo VentureBeat. Kyselyyn vastasi 12 638 median kuluttajaa.

Pew Research Centerin tutkijoiden mukaan vakiintuneet uutismediat ja itsenäiset sisällöntuottajat elävät YouTubessa rinta rinnan, eikä vakiintuneilla medioilla ole enää mahdollisuutta hallita palvelun uutismaisemaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös salaliitoteorioiden esiintyvyyttä YouTuben sisällöissä. Tutkimuksen mukaan salaliittoteorioita esiintyi 4 prosentissa YouTuben sadan suosituimman kanavan videoista. Kun tarkastelun kohteena olivat vain itsenäiset sisällöntuottajat, salaliittoteorioiden esiintyvyys nousi huomattavasti. 14 prosenttia videoista käsitteli ensisijaisesti salaliittoteorioita ja jopa 21 prosenttia mainitsi niistä jossain muodossa. Virallisten uutismedioiden videoista sen sijaan vain 2 prosenttia mainitsi jotain salaliittoteorioista.

Katsojat eivät koe ongelmalliseksi

Salaliittoteorioiden ja niistä koituvan mahdollisen disinformaation lisäksi YouTuben toinen ongelma on häirintä ja muu sen käytäntöjä rikkova sisältö. Viime vuosina YouTube onkin yrittänyt torjua ongelmallista sisältöä poistamalla kanavia, jotka rikkovat sen sääntöjä. Esimerkiksi kesäkuussa YouTube kielsi valkoista ylivaltaa kannattaneiden Stefan Molyneux'n, Richard Spencerin sekä David Duken kanavat.

YouTuben käyttäjiä nämä ristiriidat eivät kuitenkaan suuremmin huoleta. Alle 30 prosenttia tutkimukseen osallistuneista koki YouTuben kautta saamissaan uutisissa olevan suuria ongelmia. Sen sijaan YouTuben katsojat pitivät positiivisena sitä, että palvelu tarjoaa moninaisempia näkökulmia kuin perinteinen media ja uutisia myös valtavirran ulkopuolelta.