Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti keskiviikkona kansallisen hätätilan, jonka avulla hallinto pyrkii suojelemaan maan tietoverkkoja.

Hätätila kieltää teknologian ulkomaalaisilta toimittajilta, joiden Trump uskoo aiheuttavan kohtuuttomia turvallisuusriskejä, kirjoittaa muun muassa The Guardian.

Kauppalehti kirjoitti keskiviikkona, että kieltomääräys on suunnattu erityisesti kiinalaisia Huaweita ja ZTE:ta vastaan, vaikkei sitä erikseen mainitsekaan.

Kielto nähdään Kauppalehden mukaan pyrkimyksenä estää Kiinaa kehittymästä liian vahvaksi 5g-verkkoteknologiassa. Huawein laitteita on uskottu myös käytettävän Kiinan tiedusteluun.

Huawei on nyt iskenyt takaisin. Se on kommentoinut Trumpin päätöstä kohtuuttomaksi ja uskoo kiellon vahingoittavan Yhdysvaltain kuluttajia, kirjoittaa Business Insider.

Kiinan ulkoministeriö puolestaan kutsuu Yhdysvaltojen siirtoa ”kansallisen vallan väärinkäytöksi”.

”Yhdysvallat on käyttänyt kansallista valtaansa väärin tukahduttaakseen tiettyjä kiinalaisia yrityksiä. Se ei ole kunniallista eikä oikeudenmukaista”, ulkoministeriön tiedottaja Geng Shuang lausui lehdistötilaisuudessa.

”Vaadimme Yhdysvaltoja lopettamaan kiinalaisten yritysten kohtuuttoman nujertamisen kansallisen turvallisuuden nojalla”, Shuang jatkaa.

Yhdysvaltain kauppaministeriö asetti Huawein ja sen 70 kumppania mustalle listalle. Huawein ja sen kumppaneiden pitää jatkossa pyytä Yhdysvaltain hallitukselta lupa, jos se haluaa ostaa osia tai komponentteja yhdysvaltalaisilta yrityksiltä, kirjoittaa Reuters.