Port Royale 4 on sarjan ensimmäinen osa, johon olen henkilökohtaisesti pureutunut. Banaanilaivani ovat seilanneet aiemmin joko Anno- tai Tropico-sarjan lippujen alla, unohtamatta tietenkään ikivihreää Sid Meyer’s Piratesia. Uusi tuttavuus maistuu näihin verrattuna paperiselta.

Port Royale 4 heijastelee historiallisia asetelmia niin maidenvälisissä suhteissa kuin laivamalleissakin. Jälkimmäisiä on runsaasti, ja ne on jaettu kauppa- ja sota-aluksiin, joskin myös jälkimmäisiä voi varsin hyvin käyttää rahtihommiin. Laivat kulkevat eri nopeuksilla, ja suuremmat kyntävät pienempiä syvemmällä, joka tekee reittisuunnittelusta hieman moniulotteisempaa.

Muuten kysymys on vain sopivien kaupunkien valitsemisesta, ja kauppareitin optimoimisesta vallitsevien tuulien mukaan. Hyödykkeiden hankkimisen voi automatisoida, jolloin laivasto ostaa halvalla sieltä missä resursseja piisaa, ja myy niitä kalliilla sinne missä on pulaa.

Kun nämä kaikki asetukset ovat kohdillaan, laivaston voikin jättää tahkoamaan reitillään vaikka maailman tappiin saakka samalla, kun kullan määrä jatkaa kasvamistaan. Tällä tasolla Port Royale 4 on verrattain raskaasti pyörivä näytönsäästäjä, mutta toimintaa on maustettu satunnaisilla sodilla, merirosvoilla sekä siirtomaahallitsijoilla, joiden toivomusten täyttämisellä niittää mainetta ja kunniaa. Näillä voi puolestaan saada uusia työkaluja hallinnoimiensa siirtokuntien rakenteluun.

Vaikka rakastankin tuotantoon keskittyvää kaupunkirakentelua, ei Port Royale 4 juuri anna syitä toisille treffeille. Siinä missä pikainen silmäys esimerkiksi Annon kaupunkimaisemiin kertoo hetkessä kaupungin tuotannosta ja tarpeista, ovat Port Royale 4:n kaupungit homogeenistä massaa, jossa eri rakennustyyppien erot paljastuvat vasta katutasolla syynäämällä.

Yhtä kaupunkia tuunatessaan saattaa vielä jotakuinkin muistaa mitä on tullut rakenneltua, mutta jos ja kun oma hallintoalue leviää useampaan siirtokuntaan, tulee kaupunkien parantelusta tympivää säätämistä, jossa erilaisten rakennusten vaikutusalueita joutuu tarkistamaan vaikeamman kautta uudestaan ja uudestaan.

Viimeisenä naulana arkussa on se monellakin tasolla omituinen tapa, jolla siirtokuntien työvoimaa käsitellään pelissä. Port Royale 4:n syvän historiallisessa maailmassa kaikki työläiset ovat nimittäin innokkaita eurooppalaisia, jotka matkustavat kotikonnuiltaan siirtomaaherran pääkaupunkiin, josta näitä sitten saa manuaalisesti raahata ympäri karttaa sinne missä näitä kaivataan.

Tämä on järjenvastaisen hankalaksi tehty mekaniikka, mutta sen lisäksi se on törkeä yritys valkopestä pois kolonialistisen järjestelmän elinehtona ollutta orjuutta, puhumattakaan Karibianmeren alkuperäiskansojen poispyyhkimisestä.

Alkuperäisväestöhän kaatui aikanaan eurooppalaisten tuomiin tauteihin, joten heidät korvattiin Afrikasta tuoduilla orjilla. Sokeriviljelmät vaativat paljon työvoimaa, mutta olosuhteet olivat niin rankkoja, että orjaväestöä kuoli nopeammin kuin uusia syntyi tilalle. Tämän takia orjalaivat seilasivatkin taukoamatta varmistamassa, etteivät eurooppalaiset jäisi paitsi uuden maailman herkuista.

Tarinan opetuksena lienee se, ettei kannata lähtä paukuttelemaan henkseleitä historiallisuudella, jos ei ole valmis kohtaamaan sen mukanaan tuomia ikäviä realiteetteja.

Ei Port Royale 4 silti häävi peli olisi, vaikka nämä seikat olisivatkin kohdallaan. Peli on vuoropohjaisia meritaisteluitaan myöten pitkäveteinen, eikä sen käyttöliittymässä ole kehumista. Luulisi, että neljänteen osaansa ehtineen sarjan nikkarit olisivat tähän mennessä joko itse kehittäneet tai ainakin tajunneet varastaa toimivampia elementtejä onnistuneemmista julkaisuista.

Nykyisellään Port Royale 4:ää voi suositella korkeintaan todellisessa taloussimulaattoripulassa eläville, joille kelpaa vähän leikatumpikin tuote parempaa pakettia odotellessa.