Valkovenäläis-englantilainen Teslasuit vie käyttäjän virtuaalisessa todellisuudessa yhä lähemmäs oikeaa todellisuutta. Yhtiön Teslasuit-puvun avulla käyttäjä voidaan saada tuntemaan kosketus myös virtuaalisessa ympäristössä, raportoi Iltalehti.

Yhtiön edustaja kertoi messuilla Iltalehdelle, miten vuonna 2011 syntyneestä ideasta ollaan päästy pisteeseen, jossa puku on jo esittelykunnossa. Mukaan matkalla on tullut avustamaan muun muassa Sony Pictures.

Edustajan mukaan puvun tarkoituksena ei ole ainoastaan viihteellisyys, vaan sitä voidaan käyttää muun muassa erilaisissa koulutuksissa, jotka vaativat liikkeiden tarkkaa osaamista. Puvusta voi olla apua myös sotilaskoulutuksessa. Toki puku avaa myös ovia VR-pelimaailmassa.

Puku stimuloi oikeaa kosketusta antamalla lihaksiin pieniä sähköshokkeja. Lisäksi puvussa on viisi erilaista lämpöasetusta. Puku lukee myös käyttäjänsä liikkeitä, mutta voi mitata myös stressitasoa sekä sykettä.

Janiko Kemppi

Teslasuitin edustajan mukaan puku on omiaan myös hoitomuotona. Se aktivoi lihaksia sekä voi opettaa liikkeentunnistuksen avulla potilaalle perusliikkeitä ja mitata edistymistä.

Puvun on tarkoitus tarjota kehittäjille mahdollisuuksia kehittää sitä varten omia sovelluksia ja käyttötarpeita. Edustajan mukaan tällä hetkellä moni yritys on kehittämässä omaa sisältöään pukua varten.

Aiempien päivien messuraportteihin ja muihin CES-juttuihin pääset tästä linkistä.