Microsoft on julkaissut kaksi ominaisuuspäivitystä Windows 10:lle joka vuosi. Päivitykset jaellaan kuitenkin tipoittain, eikä jokainen saa niitä samaan aikaan.

Päivityksen jakeluajankohdan määrittelevät useat tekijät, kuten käytössä oleva laitteisto komponentteineen ja laiteajureineen. Jotkin sovellukset tai ajurit saattavat olla epäyhteensopivia Windowsin uuden version kanssa.

Ongelmana on ollut, että käyttäjä on tähän asti vain nähnyt ominaisuuspäivityksen olevan tarjolla, mutta tällä ei ole ollut konkreettista mahdollisuutta selvittää, miksi päivitys ei ole asennettavissa. Eräs tapa on ollut suunnata Microsoftin tukisivuille tarkistamaan tiedossa olevat päivitysongelmat.

Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan ole tarjonnut kokonaiskuvaa siitä, miksi päivitys kanittaa juuri omalla laitteella.

ZDNetin Mary Jo Foleyn Microsoftin sisäpiirilähteistä saamien tietojen mukaan yhtiö kehittää parhaillaan uusia tapoja kertoa käyttäjälle ominaisuuspäivitysten ongelmista. Mitään aikataulua ei toistaiseksi ole hakattu kiveen, eikä varmuutta Foleyn saamien tietojen oikeellisuudesta ole.

Tarkoituksena olisi Foleyn mukaan se, että järjestelmänvalvojat saisivat paremmin tietoa voimassa olevista päivitysestoista (upgrade blocks).