Nick Evans on saavuttanut näppärillä Tile-paikantimillaan vankan jalansijan bluetooth-tekniikkaa hyödyntävissä avaimenperissä, joilla avaimet, lompakot ja muut helposti hukkuvat esineet löytyvät. Evans yritti samanlaista markkinoille ryntäämistä myös sähköpotkulautojen suhteen, mutta tällä kertaa kävikin köpelösti.

Evansin uhmakkaasti Unicorniksi nimetty yritys on nyt ilmoittanut ennakkotilaajilleen, että lautoja ei kuulu, eikä rahojakaan luultavasti palauteta. Yhtiö kertoo saaneensa 699 dollarin hintaisille potkulaudoilleen vain 350 ennakkotilaajaa. Tällä määrällä tuotantoa ei Evansin mukaan kannata aloittaa ollenkaan, The Verge kertoo.

Valkoisten Unicorn-lautojen piti erottua kilpailijoistaan paitsi tyylikkäällä ulkonäöllään, myös viimeisen päälle hiotulla tekniikallaan. Lautaa piti pystyä seuraamaan gps-paikannuksella, sen lukkoa mainostettiin älypuhelimella toimivaksi, ja luonnollisesti laudan löytämiseen piti pystyä käyttämään Tile-paikantimista tuttua tekniikkaa.

Kaikki ennakkotilauksista kerätty pääoma onnistuttiin polttamaan esimerkiksi mainontaan sosiaalisessa mediassa. Lisäksi lautojen valmistuksen harteilleen ottanut yhtiö vaati ennakkomaksun, jota Evansin mukaan ei palauteta.

Yhtiö yrittää nyt myydä käsiinsä jääden omaisuuden saadakseen rahaa edes jonkinlaisiin korvauksiin asiakkaille, mutta Evans pitää tätäkin ”kovin epätodennäköisenä”.

Suomalaisittain tutunkuuloinen anteeksipyyntökin miehen näppäimistöltä on lähtenyt: ”We are sorry, so very sorry”, johtaja on kirjoittanut rahansa menettäneille asiakkailleen.

Asiakkaita on neuvottu kääntymään luottokorttiyhtiöittensä puoleen, ilmeisesti ainakin joissakin tapauksissa rahansa voi saada takaisin sitä kautta.