XCloud-palvelun julkinen testaaminen aloitetaan myöhemmin tänä vuonna, mutta nyt se on ensimmäistä kertaa esitellyt palvelua julkisesti. Yhtiön Inside Xbox -tapahtumassa esiteltiin, kuinka Forza Horizon 4 -peliä voi pelata striimattuna Android-laitteella ja Xbox-ohjaimella, joka liitettiin puhelimeen bluetoothin kautta.

Microsoft hyödyntää xCloudissa Azure-datakeskuksia, joten päätelaitteella ei tarvitse olla juurikaan tehoa. Tehoa vaativat asiat hoidetaan datakeskuksessa ja peli striimataan laitteeseen verkkoyhteyksien kautta.

XCloudilla Microsoft ei yritä korvata konsoleita. ”Emme kehitä xCloudia konsolien korvaajaksi, vaan haluamme tarjota pelaajille samanlaista monipuolisuutta, josta musiikin ja videoiden ystävät nauttivat tällä hetkellä”, Microsoftin pilvipelaamisen johtaja Karee Choundhry sanoo.

Pilvipelaaminen on varmasti tulevaisuudessa yleinen asia, sillä monet eri yritykset tulevat tarjoamaan omia ratkaisujaan. Googlelta odotetaan omaa pelipalvelua, ja Playstation julkaisi äskettäin PS Now -palvelun myös Suomessa.