Kotimikron ostajalla meni 80-luvun alussa herkästi sormi suuhun. Markkinoilla oli satoja mikrotietokoneita, joissa oli kaikissa eri ohjelmistot. Yhteensopivuutta ei ajateltu: eri valmistajien koneet eivät pelanneet yhteen sen enempää kuin kilpailevat keittiömyllyt.

Microsoft ja japanilainen it-julkaisutalo Ascii Corporation löivät hynttyyt yhteen vuonna 1983. Vhs-nauhureiden menestys oli osoittanut japanilaisille, että stardandoinnissa oli voimaa. Bill Gates ja Asciin johtaja Kazuhiko Nishi päättivät luoda mikrotietokoneille samanlaiset yhtenäiset pelisäännöt.

Msx-standardin perustana oli Spectravideon SV-328 -kotimikro. Microsoft ja Ascii käytännössä käskivät muita valmistajia tekemään samanlaisen.

Joka koneessa piti olla Z80-suoritin, samat grafiikka- ja äänipiirit… ja sama Microsoftin käyttöjärjestelmä.

Msx:stä tuli Japanissa hetkessä hitti. Suuret nimet kuten Sony, Toshiba ja Fujitsu ilmoittivat yhteen ääneen tukevansa uutta standardia. Yleisölle toitotettiin koneiden yhteensopivuutta, ja maagiset kolme kirjainta näkyivät mainoksissa jopa suurempina kuin valmistajan oma nimi.

Microsoft ja Ascii eivät kertoneet, mistä standardin nimi oikein tulee. Yleisin selitys oli koneiden mukana tuleva ohjelmointikieli MicroSoft eXtended basic. Toisen tarinan mukaan kirjaimet merkitsivät laitevalmistajia: M niin kuin Matsushita, S niin kuin Sony ja X niin kuin kaikki muut.

Kotimikron ja pelikonsolin sekoitus

Koneet olivat risteytys kotimikroa ja pelikonsolia. Niissä oli näppäimistö ohjelmointia ja tekstinkäsittelyä varten, mutta myös liittimet pelimoduleille ja -ohjaimille. Ylikokoiset kursorinäppäimet oli monessa mallissa aseteltu ristiohjaimen muotoon, jotta niillä oli helppo pelata. Näyttönä toimi useimmiten televisio.

Spectravideon työn ja pelien liitto: kursorinäppäinten keskeltä sojottaa joystick. Päivitys 14.12.2016: Kuvassa oleva malli SV-318 ei ollut msx-yhteensopiva. Kuva: Igor Clukas CC BY 2.5

Jos koneen käynnisti sellaisenaan, ruudulle ilmestyi basic-tulkki ohjelmointia varten. Jos taas koneen päällä olevaan porttiin oli kytketty muistimoduli, niin siltä löytyvä peli tai ohjelma käynnistyi automaattisesti.

Modulit olivat julkaisijoille osa msx:n viehätystä, koska niiden muistisiruja oli paljon vaikeampi kopioida kuin c-kasetteja tai levykkeitä.

Monet japanilaiset peliyhtiöt kuten Konami ja Hudson Soft saivat alkunsa msx-pelikehittäjinä. Esimerkiksi Metal Gear -sarja yhdistetään nykyään PlayStationiin, mutta sarjan ensimmäinen peli julkaistiin aikanaan msx:lle. Sellaiset klassikot kuin Castlevania ja R-Type on puolestaan julkaistu myös msx-versioina.

Levykeaseman omistajille löytyi erillinen levykkeeltä käynnistettävä käyttöjärjestelmä msx-dos, ms-dos:in unohdettu velipuoli. Microsoft suunnitteli järjestelmät siten, että msx kykeni lukemaan ja kirjoittamaan samoja levykkeitä kuin pc. Msx ei kuitenkaan ajanut pc-ohjelmia, koska siinä oli tyystin erilainen suoritin.

Suosittu myös Suomessa

Maailmalle msx levisi läikittäin: yksi maa tykästyi, toinen ei. Alankomaissa Philips valmisti paitsi omia mikroja myös msx:ään perustuvia arvontakoneita bingohalleihin. Neuvostoliitossa taas tehtiin msx:stä kotikutoinen klooni, jonka myyntihinta vastasi keskiverron neuvostokansalaisen puolen vuoden palkkaa.

Msx-koneiden aikajana.

Tekniikka sai vankan kannattajakunnan myös Suomessa. Ensimmäisten koneiden maahantulo olikin Mikrobitissä koko kannen ja erikoisraportin arvoinen juttu.

Otsikoissa reviteltiin msx:n ja Commodoren välisestä kaksintaistelusta. Lehden kannessa koreili pitkään vakioaiheiden lista: C64, msx ja pc – tässä järjestyksessä.

Suomen myydyin msx-valmistaja oli Spectravideo, jonka koneita toi maahan Teknopiste Oy. Spectravideo olikin monelle msx:n synonyymi, vaikka myös Sony HitBit ja Canon V-20 kävivät kaupaksi. Koneita ja yleisöä oli niin runsaasti, että Teknopiste ja Triosoft Oy julkaisivat kotimaisia kaupallisia msx-pelejä, kuten Sampo Suvisaaren Bomulus atomivakoojana.

Msx ei päässyt Yhdysvalloissa tai Britanniassa puusta pitkään. Niissä oli nähty, kuinka Japanin autot ja kodinkoneet söivät kotimaan tuotantoa. Msx:n ostamista pidettiin suorastaan maanpetoksena. Edes amerikkalainen Spectravideo ei saanut jalkaa oven väliin, vaikka sen mainoskasvona toimi Roger Moore eli peribritti James Bond.

Lorun loppu

Yhteensopivuudella oli kääntöpuoli: valmistajien oli vaikea erottua toisistaan. Standardi saneli koneiden ydinraudan, joten esimerkiksi grafiikasta ei saanut kilpailuetua.

Sen sijaan msx:n ympärille syntyi runsas lisälaitteiden kirjo. Esimerkiksi Yamaha julkaisi muusikoille MX5M-koneen, jossa oli mukana korkealaatuinen syntetisaattori ja lisävarusteena koskettimisto.

Msx elää webissä. WebMSX tarjoaa kaikki alkuperäisen msx:n toiminnot kätevästi selaimessa.

Hudson Soft julkaisi msx-pelejä luottokortin kokoisilla muistikorteilla, jotka saivat nimekseen yhtiön mehiläismaskotin mukaan bee card. Pelaajien piti lisäksi hankkia sovitin, jolla bee cardin sai kytkettyä koneeseen tavanomaisen kasetin paikalle.

Standardi sai jatkoa vuonna 1985: msx2 toi lisää muistia, tarkemman grafiikan ja yhtenäiset levyasemat. Yleisön kiinnostus msx:ää kohtaan alkoi kuitenkin hiipua.

Nintendo julkaisi samana vuonna nes-konsolin, joka valtasi pelaajien olohuoneet. IBM pc:stä tuli puolestaan yritysmaailman standardi, joka korvasi hiljalleen myös kotimikrot.

Vuoden 1988 msx2+ oli jo selvästi jälkeenjäänyt: siinä oli yhä sama suoritin kuin ensimmäisessä sukupolvessa. Kaksiplus-malleja myytiin ainoastaan Japanissa. Lopulta vuonna 1990 vain NEC jäi jäljelle valmistamaan msx turboR -koneita. Suunniteltua msx3-standardia ei koskaan julkaistu, vaan tekniikan taru oli ohi.

Toinen todellisuus

Kuolemansa jälkeen msx on kiertänyt maailmaa zombina. Eri yhtiöt ovat vuosien varrella ilmoittaneet julkaisevansa ”uuden msx:n”, mutta tästä ei ole seurannut paljoa muuta kuin lehdistötiedotteita ja oikeusjuttuja.

Vanhoja msx-pelejä saa sentään ostettua Wiille ja Wii U:lle Nintendon verkkokaupasta.

On mahdollista kuvitella vaihtoehtoinen maailma, jossa IBM ei koskaan julkaissut pc:tä. Microsoft olisi silloin saattanut kehittää Windowsin ms-dosin sijaan msx-dosille.

Jos historia olisi kulkenut näin, voisi meillä tänäkin päivänä olla tabletteja ja puhelimia, joiden pohjalta löytyy msx.

Artikkeli julkaistu alun perin Mikrobitin numerossa 3/2015.