Microsoft aikoo muuttaa Get Windows 10 -sovelluksen toimintaa siten, että päivitysilmoituksen sulkeminen ei enää tarkoita samaa kuin lupa päivittää.

Tähän asti ajastetusta Windows 10 -päivityksestä ilmoittavan sovelluksen sulkeminen on tarkoittanut sitä, että päivityslupa Microsoftin ehdottamana ajankohtana on myönnetty.

Ilmeisesti runsaan käyttäjäpalautteen perusteella toimintoa muutetaan siten, että päivityksestä kieltäytyminen helpottuu, Softpedia kirjoittaa. Päivitys Get Windows 10 -sovellukselle julkaistaan myöhemmin tällä viikolla.

Vastaisuudessa päivitysilmoituksen sulkeminen x-nappia klikkaamalla tarkoittaa sitä, että päivitystä ei asenneta Microsoftin valitsemana ajankohtana. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, miten usein päivitystarpeesta jatkossa tullaan muistuttamaan.

Windows 10 on ilmainen päivitys Windows 7- ja 8.1-käyttäjille heinäkuun loppupuolelle. Tarjouskampanja päättyy 29. heinäkuuta, jonka jälkeen käyttöjärjestelmäpäivityksestä täytyy pulittaa rahaa. Windows 10 Home -version hinta on noin 130 euroa. Kalliimpi Pro-versio kustantaa puolestaan noin 260 euroa.