Tähän asti Microsoft on keskeyttänyt Windows 10:n ominaisuuspäivitysten jakelun, kun sen tietoon on tullut yhteensopivuusongelmia kolmannen osapuolten laiteajureiden kanssa.

Hyvä esimerkki tällaisista ongelmista nähtiin vuonna 2019, kun Intel tuuttasi epähuomiossa ulos epäyhteensopivan audiopiirin laiteajurin, joka mykisti äänipiirin. Laiteajuri jaeltiin käyttäjille Windows Updaten kautta, jolloin monet päätyivät syyttämään ongelmista Microsoftia.

Yhteensopimaton laiteajuri saattaa aiheuttaa tietokoneen kaatumista siniseen kuolemanruutuun. Pahimmillaan voidaan menettää myös arvokkaita tietoja.

Vastaisuudessa Microsoftin partnerit, kuten Lenovo ja Dell voivat ilmoittaa yhteensopivuusongelmista suoraan Redmondin jätille pyytäen samalla ominaisuuspäivityksen keskeyttämistä laitteille, joille on asennettu epäyhteensopiva laiteajuri. Microsoft toivoo näin välttävänsä vastaavat yhteensopivuusongelmat tulevaisuudessa, Windows Latest kirjoittaa.

Samalla yhtiö kokeilee toistakin kikkaa. Uusia laiteajuripäivityksiä ei tarjota käyttäjille Windows Updaten kautta päivää ennen ja jälkeen jokaisen kuukauden päivitystiistain. Lisäksi ajuripäivitykset keskeytetään kaksi päivää ennen ja jälkeen Windows-ominaisuuspäivityksen asennuksen.

Windows Latest -sivuston tiedot perustuvat Microsoftin sisäisiin dokumentteihin.