Rumilla jouluvillapaidoilla hassuttelu on joulun alla yleinen tapa, erityisesti Yhdysvalloissa. Perinne on saanut maassa jopa oman merkkipäivänsä: 15. joulukuuta on kansallinen rumien joulupaitojen päivä.

Myös teknologiajätti Microsoft on päättänyt kantaa kortensa kekoon ja myy omaa Paint-teemaista puseroaan. Osa paitojen tuotoista lahjoitetaan Gilrs Who Code -järjestölle, kirjoittaa The Verge.

Jo aiemmin Microsoft on taiteillut Windowsin vanhoja XP- ja 95-käyttöjärjestelmäversioita kunnioittavat joulupuserot.

Ainakin viime vuonna XP-teemaiset puserot toimitettiin hauskassa ”ohjelmistolootassa”. Samankaltaista hassuttelua lienee luvassa myös Paint-paitojen pakkauksiin.

Puseroiden hinta Microsoftin verkkokaupassa on 70 dollaria, ja kustakin myydystä kappaleesta menee Girls Who Code -järjestölle 20 dollaria. Järjestön tavoitteena on houkutella enemmän naisia opiskelemaan it-alaa.