Apple aikoo julkaista kosketuslevyllä varustetun näppäimistön iPadille tänä vuonna, uutisoi The Information. Kosketuslevyn on määrä tehdä iPadista entistä parempi vaihtoehto perinteiselle läppärille. Näppäimistön julkaisu tapahtuu todennäköisesti samaan aikaan uuden iPad Pron kanssa.

Apple on kehittänyt iPadia laitteiston ja ohjelmiston puolesta lähemmäksi kannettavia tietokoneita ja kosketuslevyn lisääminen olisikin tärkeä askel tässä prosessissa. Vuonna 2018 yhtiö esimerkiksi julkaisi iPad Pron, jonka suoritintehot kestivät vertailun joidenkin MacBook-mallien kanssa. Myös Lightning-portti korvattiin tuolloin usb-c:llä, mikä teki tabletista paremmin yhteensopivan eri valmistajien oheislaitteiden kanssa. Yhtiön tavoitteena on myös yhdistää iPhone-, iPad- ja Mac -sovellukset vuoteen 2021 mennessä.

Kenties Applen innoittajana on toiminut Microsoftin suosittu Surface-hybridiläppäreiden sarja, josta on kasvanut valmistajalleen jo lähes kahden miljardin dollarin bisnes. Kosketuslevyllinen iPad saattaa syödä MacBookien myyntiä, mutta tästä ei olla Applella huolissaan. Toimitusjohtaja Tim Cook on monesti sanonut, ettei yhtiö pelkää omien tuotteidensa kannibalisointia.

The Informationin nimettömien lähteiden mukaan iPadille on kehitelty kosketuslevyjä jo vuosien ajan. Joissakin malleissa on ollut kapasitiivisia näppäimiä, jotka matkivat mekaanisen näppäimistön tuntumaa. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, tuleeko tänä vuonna julkaistavaan näppäimistöön kapasitiivisia näppäimiä.