Microsoftin Chromium-pohjainen Edge-selain on viimeisen vuoden aikana kasvattanut markkinaosuuttaan varsin kunnioitettavasti. Samalla ajanjaksolla Google Chromen suosio on kärsinyt kohtuullisen vähän, kun taas Mozilla Firefoxin siivu pieneni merkittävämmin, kertoo Bleeping Computer.

Edgen eduiksi mainitaan muun muassa suorituskyky ja ominaisuudet sekä mahdollisuus käyttää kaikkia Chromen lisäosia.

Ensimmäinen vakaa versio uudesta, Chromium-pohjaisesta Edgestä julkaistiin tammikuussa 2020. Microsoft kertoi, että uusi selain tulisi vähitellen korvaamaan vanhan Edgen.

Maaliskuussa 2020 uuden Edgen markkinaosuus oli vaivaiset 0,57 prosenttia. Vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2021, osuus oli jo 8,03 prosenttia. Kasvua on vuodessa tapahtunut hurjat 1308 prosenttia.

Suurin kärsijä oli luonnollisesti vanha Edge, jonka osuus putosi vuodessa 4,56 prosentista vain 0,44 prosenttiin. Google Chrome pysyi selvästi pinnalla, sillä sen markkinaosuus putosi 68,11 prosentista vajaan prosenttiyksikön verran.

Mozilla Firefox kärsi enemmän, varsinkin suhteellisesti mitattuna. Sen markkinaosuus putosi 9,25 prosentista 7,95 prosenttiin. Applen laitteissa esiasennettuna oleva Safari kasvatti markkinaosuuttaan 12 kuukauden ajanjaksolla 8,93 prosentista 10,11 prosenttiin.