Kiinalaiskaupungit ovat täynnä kasvojentunnistusohjelmalla varustettuja kameroita, joilla voidaan valvoa ihmisten liikkeitä hyvin tarkasti. Mielenosoittajat eivät halua itseään tietenkään tunnistettavan, joten useilla on naamallaan erilaisia huiveja ja naamioita.

Lisäksi mielenosoittajat ovat ottaneet käyttöön pieniä laserosoittimia, joilla on pyritty häiritsemään lainvalvojien työtä, vaikeuttamaan tapahtumien valokuvaamista sekä ennen kaikkea estämään valvontakameroiden kuvaaminen ja kasvojen tunnistaminen.

Hongkongin poliisi on käskenyt lopettamaan laserien käytön perustelunaan laitteiden iholle ja silmille aiheuttama vahinko, kirjoittaa CBC. Laitteiden vaarallisuutta korostaakseen viranomaiset kutsuvat niitä ”laserpyssyiksi”.

Kiinalaislehdistön mukaan eräs hongkongilainen oli pidätetty tämän ostettua kymmenen laserosoitinta 540 dollarilla kirpputorilta. Viranomaiset totesivat miehen syyllistyneen ”hyökkäävien aseiden” hallussapitoon.

Silmätautiopin asiantuntijat ovat samaa mieltä Hongkongin viranomaisten kanssa: laserit saattavat aiheuttaa sekä väliaikaista että pysyvää vahinkoa silmille, mikäli valolle altistuu alle 100 metrin etäisyydeltä.