Kuten on tullut jo moneen kertaan mainittua, on CES tapahtumana valtaisa. Se houkuttelee kaupunkiin noin 170 000 vierasta. Pelkistä CES-vieraista koostuva kaupunki olisi Suomessa 10 suurimman kaupungin joukossa, siellä Turun ja Jyväskylän välissä. Messualue on myös maantieteellisesti valtaisa, pelkästään Las Vegas Convention Centerissä kahden osaston väliseen kävelymatkaan uppoaa helposti puoli tuntia.

Sands Expon ja Convention Centerin välillä puolestaan on matkustamiseen pelkkiä huonoja vaihtoehtoja. Kävellen aikaa tuhrautuu lähemmäs neljäkymmentä minuuttia, bussi saattaa jumittaa saman 40 minuuttia yhden korttelin matkaa liikenneruuhkassa, ja paikkojen välillä kulkevaan monorail-junaan on satojen metrien jonot etenkin aamuisin.

Eipä siis ihme, että sovituista tapaamisista joudutaan luistamaan jatkuvasti. Aamulla hotellilta Sands Expoon toimittajia kuljettanut bussikuski muistuttikin, että ”jos jonnekin on tänään kiire, ei kannata enää edes lähteä” – paikalle ei ehdi kuitenkaan.

Lenovon aamutilaisuuteen oli alunperin ilmoittautunut kymmenen toimittajaa. Paikalle meitä saapui peräti kolme. Aamiaistilaisuudessa me paikallaolijat pääsimme nopeasti käpistelemään muutamaa vastajulkistettua kiinalaisvalmistajan uutuutta.

ThinkPad X1 Yoga

Yoga-mallit tunnetaan 360 astetta kääntyvistä näppäimistöistään. Edellisversio X1-sarjan Yoga-koneesta nosti näppiksen suojaksi kehykset, tämän vuoden versio puolestaan imaisee näppäimet sisään, jos ne käännetään koneen taakse.

Miix 720

Microsoftin Surface-tabletin asettamaa rimaa tavoittelee Miix 720. Koneeseen saa näppärästä koosta huolimatta reippaasti vääntöä ja tarvittaessa vaikkapa teratavun tallennustilaa.

Takasaranan asentoa voi säätää vapaasti, ja kynällä piirtelyä varten sen saa kynäkäyttöä varten optimoituun kulmaan. Valitettavasti kynän joutuu hankkimaan erikseen, mutta himopiirtäjiä ilahduttavasti Lenovon uusin kynä tunnistaa jopa 4096 eri painetasoa.

Lenovo Smart Assistant

Lenovon älykaiutin on kuin tyylikkäämpiin kuoriin pakattu Amazon Echo. Ja hei, sehän se oikeasti onkin. Tosin Lenovo aikoo myydä omaa versiotaan 50 dollaria Amazonia halvemmalla.

Amazon lisensoi tekniikkaansa mieluusti, sillä Echon ohjelmistoon on upotettu mahdollisuus tilata äänikomennoilla tavaraa Amazonista äärimmäisen helposti. Valitettavasti kaikkia Echo-pohjaisia ratkaisuja saadaan vielä odotella pohjolan perukoille tarkemmin määrittelemättömän ajan.

Xiaomi Mi Mix

Lenovon osastola tie vei toisen kiinalaisjätin luo. Enimmäkseen Aasiassa aiemmin toiminut Xiaomi on nyt varovasti ottamassa ensimmäisiä askelia lännen valloituksessa. Ja ainakin tämänhetkiset askeleet vaikuttavat erittäin lupaavilta.

Koko tapahtuman aidosti päräyttävin tuote on tässä. Xiaomi Mi Mix -älypuhelin. Vaikka laitteen speksit (6,4-tuumainen näyttö lähes reunasta reunaan, Snapdragon 821, 6 gigaa muistia jne) ja kuvat olivatkin ennalta tuttuja, pudotti puhelimen livenä näkeminen leuan lähes lattiaan.

Käytännössä olemattomat reunat tekevät puhelimestä järkyttävän siistin ja omaperäisen näköisen. LIsää omaperäisyyttä tekevät yläreunasta puuttuvat selfie-kamera (joka on upotettu alareunaan) ja kuuloke, joka on piilotettu piezo-sähköisenä näyttölasin alle.

Kovin tylsäksi käyneeseen Android-kenttään Mi Mix on erittäin tervetullut jos kohta – etenkin Suomeen asti hankittuna – erittäin kallis vaihtoehto. Kuvat eivät valitettavasti tässäkään tapauksessa tuo laitteelle oikeutta, vaan sitä on päästävä näpläämään omin käsin.

Pelkästään tuotteiden esittelyyn luottanut Xiaomin osasto oli muutenkin vakuuttava. Älyriisinkeitin on yhteydessä pilveen, josta se kaivaa riisipaketin viivakoodin skannattuaan juuri sille riisille sopivan keittoajan ja -lämpötilan.

Televisioissa Xiaomi luottaa omaperäiseen ratkaisuun, jossa paneeli on pelkkä tyhmä paneeli. Virittimet, liitännät ja kaikenlainen äly on rakennettu soundbar-tyyppiseen kaiuttimeen.

Mikäli tarvitaan uudenlaisia purkuominaisuuksia tai liitäntöjä, riittää kaiutinosan vaihtaminen. Ruuduista on siten saatu puristettua todella ohuita, vaikkei käytössä vielä olekaan oled-tekniikkaa. Laskekaapa vaikka tästä kuvasta nopeasti siinä esiintyvät telkkarit. Ja laskekaa sitten toisesta kuvasta.

Mätsääkö kuin suomituristin Tinder Amerikassa?

Toisilla aluiella Xiaomi on lähtenyt äärettömän aggressiiviseen hintakilpailuun. Yrityksen älyvaakaa esimerkiksi myydään älyttömään 14 dollarin hintaan.

Zte Axon 7 Max

Jos kuva ei tee oikeutta Xiaomin uutuuspuhelimelle, vielä vähemmän hyötyä on tästä esimerkkikuvata Zte:n tulevan Axon 7 Max -puhelimen osalta. Siinä tuplakameraa hyödynnetään 3D-kuvien ottamiseen, ja niistä voi nauttia suoraan laitteen näytöltä ilman minkäänlaisia 3D-laseja.

Vastaavanlaisia ratkaisuja nähtiin jo vuosia sitten, mutta niitä rajoittivat vielä huomattavan heikko resoluutio ja kuvan 3D-efektin valtava liioittelu.

Zte:n 1080p-näytöllä kuvan yksityiskohdat irtosivat taustasta vain hieman, mutta juuri tarpeeksi erottuakseen omalle tasolleen.

StreamTV

Samankaltaista lasitonta kolmedeetä esitteli myös StreamTV. Ratkaisuja oli tarjolla joka kokoluokkaan, kuusi- ja kymmentuumaisista mobiililaitteista 27-tuumaiseen pelinäyttöön ja 65-tuumaisiin jättitelkkareihin.

Vaikkei efekti edelleenkään toiminut täysin ongelmitta, ei kuvaa tarvitse enää tuijottaa suoraan edestä päätä liikuttamatta, vaan kolmannen ulottuvuuden näkee lähes mistä tahansa katselukulmasta. Erityisesti konsolipelit näyttivät toimivan telkkareissa hyvin.

Tekniikkaa varten on juuri avattu uusi tuotantolinja Kiinassa, ja valmistaja uskoo sen leviävän aluksi esimerkiksi mainosnäyttöihin, mutta lopulta myös ihmisten koteihin.

Kolmiulotteisuuden viimeisin yritys tussahti heti alkuunsa, tulevaisuus näyttää auttaako lasittomuus lopulta tv-kuvan levittämisessä myös syvyyssuuntaan. (Ja joo, eihän se 3D nyt näissä kuvissa kyllä näy mitenkään, mutta Hirvosen Mikko näkyy, eli Suomi mainittu, blogissa tavataan!)

Nitro Glass

Erikoisesta messualueen rakenteesta kertoo autoteknologian ja puhelinten lisävarusteiden edustajien yhdistäminen samaan halliin.

Hauskasti toistensa ääripäitä edustavat osastot jököttivät lähes vieri vieressä. Autovalmistajien somisteista esimerkkinä Ford oli raahannut omalle osastolleen vetonaulaksi Le Mansin voittaja-auto Ford GT:n.

Muutaman osaston päässä Nitro Glass puolestaan luotti somistuksessa vain karusti seinään kiinnitetyn vasaran voimaan. Tai tarkemmin: OMAN suojalasinsa voimaan vasaraniskuja vastaan.

Nitro Glassin edustaja kertoi, että heidän tuotteensa maksaa kilpailijoita enemmän, mutta myös kestää huomattavasti rajumpaa käsittelyä. Lasia voi sanoa temperoiduksi, vaikka se olisi saanut lämpökäsittely vain puoli tuntia.

Nitro Glass mainostaa omien suojalasiensa käyvän läpi 15-16 tuntia kestävän käsittelyn.

Chatsim

Reppureissaajan puhelimeen näppärä lisä on ChatSim. Sen avulla voi lähettää ilmaisia tekstimuotoisia viestejä useista eri sovelluksista (Whatsapp, Facebook Messenger, Telegram jne.) yli 150 eri maassa.

Hintaa sim-kortilla on 21 dollaria, ja toisen 21 dollarin hintaan palvelu pelaa vuoden. Lisäsijoituksella kulkemaan saa myös kuvia ja videoita.

Incase

Toisentyyppiselle reissulasselle puolestaan sopii Incasen matkalaukku. Sen päällitaskuun on kätketty 18000 milliampeeritunnin lisäakku, josta liittää puhtia joko puhelimen tai usb-c -liitäntäisen läppärin lataamiseen.

Pikalatauksen ansiosta akku täyttyy ”vain” kuudessa tunnissa.

Jottei totuus unohtuisi…

Kaiken keskellä täällä tekniikan ja teknologian totaalisessa hullunmyllyssä on kuitenkin edelleen ihminen – tai ihmisiä.

Huvittava yksityiskohta olivat tietyille osastoille muodostuvat valtavat jonot. Vaikka yhdelläkään messuosastolla ei jaettukaan suomalaiskansalliseen tapaan ämpäreitä, saivat vaikkapa ilmaiset tarrat tai mahdollisuus voittaa ihan mitä tahansa kansan seisomaan tuskastuttavan pitkissä jonoissa merkittävän osan messupäivästään.

Suomalainen puolestaan… Noh, nähdessään Perseen, hän tarraa siitä tietenkin heti kiinni.

Tai sitten hakee energiaa pitkän päivän jaksamiseen tanssista. Tanssikaverina paikallinen William-niminen nuorukainen. Video tilanteesta valitettavasti epäonnistui :/

Kaikilla energiavarat eivät kuitenkaan riittäneet aivan loppuun asti. Kuorsausta kuului sieltä täältä keynote-sessioissa, jotkut puolestaan olivat simahtaneet ympäri messuhallia oleville penkeille.

Tässä kuitenkin päivän ”mahdottomin nukkuma-asento ikinä” -palkinnon voittaja, lämpimästi onnea!

Vielä on CESää jäljellä, joten tarinointia ja kuvia niin älylaitteista kuin älyvapaistakin asioista piisaa tällä samalla Mikrobitti-kanavalla.

Pysykää viritettyinä!

Lue Mikrobitin CES-raportit: