6. tammikuuta silloisen presidentti Donald Trumpin fanit hyökkäsivät Yhdysvaltain kongressiin. Trump sai virkasyytteet kapinan lietsomisesta, jonka lisäksi Trumpin sosiaalisen median tilejä jäädytettiin, jotta Trump ei voisi kannustaa seuraajiaan uuteen iskuun.

kertoo, että Facebookin on päätettävä voiko Trump palata Facebookiin ja Instagramiin nyt, kun hän ei ole enää presidentti.

Facebook sälytti ratkaisun tekemisen riippumattomalle 20-henkiselle valvontalautakuntalle, eli asiaa ei enää päätä Facebook itse.

Lautakunnan tehtävä on tarkastella Facebookin päätöksiä ja päättää tulisiko hyllytetty sisältö palauttaa takaisin näkyviin.

”Käsittelemme aihetta yhtiön omien käyttöehtojen kannalta, joita se itse nimittää yhteisön standardeiksi, ja sovellettiinko näitä sääntöjä oikein. Näiden lisäksi Facebookilla on arvot. Ääni on yksi näistä arvoista. Turvallisuus on yksi näistä arvoista. Arvokkuus on yksi näistä arvoista. Meidän harteillamme on myös näiden arvojen soveltaminen”, kommentoi yksi lautakunnan johtajista, lakitieteen prosessori Jamal Greene.

Greenen mukaan lautakunta aikoo punnita myös kansainvälisiä lakeja, jotka sanelevat milloin ja miten ilmaisunvapautta voidaan rajoittaa.

Greene sanoo, että lautakunnan päätös tulee toimimaan Facebookille ennakkotapauksena siinä, miten yhtiön tulisi jatkossa suhtautua poliitikkojen käyttäjätileihin.