Viime kuun eräs suurimmista uutisista oli Vulkan-grafiikkarajapinnan ensimmäisen version julkaisu.

Vulkanista toivotaan haastajaa Microsoftin DirectX 12:lle ja korvaajaa jo iäkkäälle OpenGL-rajapinnalle. Vulkan on alustariippumaton rajapinta, joten sitä voidaan käyttää yhtä hyvin myös esimerkiksi Windows-ympäristössä.

Microsoftin juuri hankkiman Xamarinin kehitystiimi on ottanut työn alle VulkanSharp-nimisen projektin, jonka tarkoituksena on tuoda Vulkan-grafiikkarajapinta osaksi C#/.NET -kehitysympäristöä. VulkanSharpia kehitetään Mono-projektin alaisuudessa ja siitä vastaavat tällä hetkellä muun muassa Xamarinin kehittäjät Jonathan Pryor sekä Radek Doulik.

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua projektin Github-hakemistoon.

Vulkanin herättämä kiinnostus ei ole yllätys, sillä kyseessä on rajapinta, jota todennäköisesti tullaan hyödyntämään lukuisissa Android-käyttöjärjestelmälle kehitetyissä peleissä ja sovelluksissa. Xamarin yrittää ujuttaa itsensä juuri tähän markkinarakoon, Phoronix kirjoittaa.