Monet Firefox-käyttäjät ottivat ilolla vastaan Mozillan viime vuonna antaman ilmoituksen, jonka mukaan selain siirtyy kuuden viikon julkaisutahdista tiiviimpään neljän viikon julkaisutahtiin.

Ihannetilanteessa se olisi tarkoittanut sitä, että Tuliketun käyttäjät pääsisivät käsiksi uusiin ominaisuuksiin aiempaa nopeammalla tahdilla, etenkin Mozillan luvattua, ettei bugitestauksessa säästeltäisi.

Kaikki ei tainnut mennä ihan nappiin, sillä kolme viimeisintä Firefox-versiota, 76, 77 sekä 78, on jouduttu vetämään jakelusta erilaisten bugien johdosta melkein heti niiden julkaisun jälkeen. Ensimmäinen nopeamman julkaisutahdin Firefox oli viime maaliskuussa julkaistu versio 74, tuorein hiljattain julkaistu versio 78.

Softpedia kirjoittaa, että vakaiden Firefox-versioiden bugimäärä on ollut merkittävässä kasvussa Mozillan siirryttyä kiihdytettyyn julkaisutahtiin. Se ei tiedä hyvää selaimelle, jonka käyttöosuus on muutenkin jäämässä lopullisesti Microsoftin ja Googlen jalkoihin.