Mozilla on julkaissut Firefox-selaimelle liitännäisen, jota se kutsuu nimellä Facebook Container. Liitännäinen nimensä mukaisesti eristää Facebookin käyttäjän muusta selaustoiminnasta omaan säiliöönsä.

Facebook Container eristää Facebookin omaan välilehteensä estäen sivuston harjoittaman laajamittaisen käyttäjäseurannan. Tavallisesti Facebook seuraa käyttäjän selaustottumuksia myös silloin, kun tämä ei vietä aikaansa sivustolla.

Aivan ensimmäiseksi liitännäinen poistaa kaikki Facebookin selaimeen tallentamat keksit ja kirjaa käyttäjän ulos palvelusta. Käyttäjän seuraavan kerran kirjautuessa Facebookiin istunto eristetään erilliseen välilehteen, eikä sivustoa päästetä nuuskimaan mitä muissa välilehdissä tapahtuu.

Monet sivustot sisältävät erilaisia Facebookin suoraan liittyviä toimintoja, kuten esimerkiksi sivun jakamisen. Mikäli tietyn sivun haluaa jakaa Facebookissa, lähettää liitännäinen sosiaalisen median jättiläiselle tiedon siitä, millä sivustolla käyttäjä on viimeksi vieraillut, Neowin muistuttaa.

Eräät Facebookin ominaisuudet eivät myöskään toimi eristetyn välilehden ulkopuolella. Tällaisia ovat muun muassa sivulle upotetut kommentointipalstat, joihin kirjaudutaan Facebook-tunnuksilla. Myöskään tykkäystoiminto ei ole käytössä Facebookin ulkopuolella silloin, kun Firefox-liitännäinen on käytössä.

Käyttäjä ei voi luoda käyttäjätiliä tai kirjautua Facebook-tunnuksillaan sivustoille palvelun ulkopuolella. Lisäksi liitännäisen käyttö ei myöskään estä Facebookia jakamasta tietoa, jonka käyttäjä on jo ehtinyt syystä tai toisesta sivustolle antaa. Tällaisia ovat esimerkiksi tilapäivitykset, kommentit, valokuvat sekä tykkäykset.

Mozillan mukaan Facebook Container on tarkoitettu Facebookin harjoittaman seurannan estämiseen. Muut mainosverkostot voivat edelleen seurata käyttäjän surffausta ja myydä tietonsa eteenpäin kohdennettua mainontaa varten.