Muistatko Habbo Hotelin?

Habbo lienee tuttu usealle 90-luvulla syntyneelle suomalaiselle. Vuonna 2000 avattu Hotelli Kultakala, jonka nimi lyhentyi myöhemmin Habboksi, on suomalaisen Sulakkeen kehittämä chat-pohjainen verkkopeli. Virtuaalihotelliin voi uppoutua sekä selaimella että mobiililaitteilla.

Hotellilla on Sulakkeen mukaan yhä peräti yli 850 000 aktiivista kuukausikäyttäjää.

Mikrobitti perehtyi Habbon kriisiin, jonka juuret ovat surullisenkuuluisan Adobe Flash Playerin muutoksissa.

Auttamattomasti vanhentuneen Flashin tuki loppuu, ja sitä myöten myös Habbo on joutunut tekemään muutoksia palveluunsa.

Habbon uusi 2020-versio on jo julkaistu avoimeen beetavaiheeseen, mutta pelaajat eivät ole olleet tyytyväisiä näkemäänsä. Samalla on noussut kritiikkiä muun muassa koskien pelitavaroiden kauppaa sekä yleisempää aggressiivista rahastusstrategiaa. Syyttävä sormi osoittaa korkealle, kehittäjä Sulakkeen emoyhtiöön.