Kiinalaisviranomaiset väittävät löytäneensä runsaasti todisteita Samsungin, Hynixin sekä Micronin osallisuudesta dram-muistipiirien hintojen manipulointiin.

Dram-muistin korkeista hinnoista on keskusteltu kiivaasti internetissä. Toiset ovat syyttäneet materiaalipulaa, toiset puolestaan epäilleet, että hintoja on käpälöity. Mikäli kiinalaisviranomaisten löydökset pitävät vettä, juuri niin on asian laita.

Tutkimukset ovat olleet käynnissä jo pidemmän aikaa, ja ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, etteivät kolme epäiltyä teknologiayhtiötä ole yrittäneet sabotoida tutkinnan edistymistä. Tilanne voi kuitenkin muuttua, mikäli viranomaisten löydökset aiotaan julkistaa, Techspot kirjoittaa.

Pc-muistien hinnat ovat nousseet tänä vuonna rajusti. Sittemmin hintojen nousupaineet ovat tasaantuneet, mutta esimerkiksi verkkokauppa Amazonissa 16 gigatavun muistikitti Corsairin Vengeance lpx ddr4 -ram-muistia maksaa noin 190 dollaria. Suomessa ddr4-muistien hinnat ovat pyörineet 100 euron molemmin puolin.